keskiviikko 29. huhtikuuta 2015

Kennelliiton leiriohjaajien koulutusviikonloppu

Viime viikonloppu vierähti Kennelliiton leiriohjaajien koulutuksessa, josta sainkin sitten mukaani flunssan.. Ei haittaa, koska tänään varmistui tieto että pääsen kesäkuun lopussa suurleirille ohjaajaksi. :) Toivon myös että mahdolliset muut kesätyöt antavat sen myöten, kun nk. oikeat työt on kuitenkin pistettävä etusijalle.. Oma aiempi kokemukseni Kennelliiton leireiltä on vain leiriläisenä olosta koirataito- (2006) sekä suurleirillä (2007 & 2008). Kivaa päästä sinne näkemään asioita näin ohjaajankin näkökannasta!

Postauksen kuvista saa kiittää iPhonen kameraa, laiskuuttani en jaksanut raahata järkkäriä reissuun.


Saavuimme Aidan kanssa perjantaina kello 17 Kiljavalle hotelliin. Peruutuksista johtuen olin huoneessa yksin, mikä oli loppupeleissä ihan mukava juttu koska Aida pystyi olemaan huoneessa vapaana eikä häkissä, ilman pelkoa kahnauksista toisen koiran kanssa. Söimme päivällisen lähes heti saavuttuamme ja siitä jatkoimme iltaa ryhmäytyen ja viikonlopun ohjelmaa läpi käyden. Saimme myös kansiot joihin sisältyi tärkeää infoa leiristä ja ohjaajuudesta sekä muutamia virallisia papereita. Kansion lisäksi Kennelliiton nuorten sponsori Pedigree lahjoitti laatikollisen herkkuja koirille - Aidakin löysi jo oman suosikkinsa niiden joukosta. Eikä sovi unohtaa tuota ylläolevaa hienoa termosmukia Kennelliiton nuorten logolla varustettuna - tuli muuten tarpeeseen!


Mites täältä sängyltä pääsee pois..? Aida on sen suhteen erikoinen koira että se ei ole ihan sisäistänyt sänkyihin tai sohville hyppäämistä, ja jos vahingossa sinne loikkaakin niin ei todellakaan osaa tulla alas.. Edes tuolta matalalta hotellin sängyltä. Kuitenkin - aloitettiin päivä koirankierroksella! Koirankierros on siis leireiltäkin tuttu aamulenkki, jolla varmistetaan että leiriläiset käyttävät koirat aamupisuilla ja testataan leiriläisten koiratietämystä. Koirankierros on merkitty reitti, jonka varrelle on aseteltu kymmenisen koira-aiheista kysymystä. Kierrettiin yhdessä Marissan ja Kumman kanssa, ei kylläkään ylletty palkintosijoille.. Kröh. Kaikesta huolimatta päivä kuitenkin jatkui, käytiin syvemmin läpi leiriä ja sen ohjelmaa, ohjaajuutta sekä nuorten kanssa toimimista. Melko samoja juttuja mitä opiskelujen ohella olen käynyt, mutta koiraharrastuksella maustettuna.

Lauantaina valitsimme myös lajikouluttajia! Tarkoituksena oli pitää lauantai-iltana sekä sunnuntaiaamuna toisillemme treenit, jotta nähtäisiin millaisia ohjaajia oikein olemme. Vaihtoehtona oli pk-lajit, rallytoko, agility, toko sekä junior handler. Totesin pystyväni ohjaamaan mitä tahansa muuta paitsi rallytokoa tai pk-lajeja, suosikkina olisi ollut toko - niin kuin aika monella muullakin, joten minut sijoitettiin junior handler -tiimiin. Ei ehkä päälajini, mutta jostain syystä esitän aina kavereideni koirat rotukehissä joten kai sitä jonkinnäköistä esittämistietämystä on kertynyt. Ainakin alkeistason osalta.

Lauantai-iltana oli luvassa ensimmäiset treenit, lajeina toko sekä pk. Tokossa harjoittelimme istumista, seuraamista sekä merkille lähettämistä. Ihan kivoja perusjuttuja ton puolivuotiaan kanssa, ja oli ihan mukava huomata että vaikka häiriötreenimme on jäänyt melko minimiin niin Aida toimi kuitenkin tosi kivasti! Kehuja saatiin nopeasta istumisesta, hyvä me! Merkkiä ei olla treenattu vielä ollenkaan, mutta vain siitä syystä että en ole saanut merkkejä tilattua.. Tehtävälistalla se kuitenkin on, etenkin uusien sääntöjen myötä alokasluokkaan tulevan merkinkierron myötä.
Pk-puolella kokeiltiin haun pistoja sekä esineruutuja. Aidan kanssa en ole tehnyt koskaan mitään hakuun liittyvää, joten otimme pistot peräänjuoksuna. Ensimmäisen piston kohdalla Aida lähti kyllä maalimiehen perään, mutta puolessa välissä katsahtia mua tyylillä "saanko todella mennä?" ja palasi mun luokse. Käytiin yhdessä kääntymässä maalimiehen luona ja otettiin uudestaan. Toisella kerralla sovittiin että olen ihan hiljaa koiraa lähettäessä, ja sinnehän se maalimiehen luokse pinkaisi. Hieno hakusheltti! Esineruudun suhteen olimme säälittäviä, nimimerkillä koira jota ei kiinnosta hakea edes omia leluja.. Illalla vietimme aikaa yhdessä saunalla, juoruten, vanhoja leirejä muistellen sekä muutamia leikkejä leikkien. Hieno porukka kyllä kasassa!



Sunnuntaiaamuna heräiltiin aamulenkille ja aamupalalle kahdeksalta, yhdeksältä lähdettiin possujunassa autoillen Kennelliiton koulutushallille Klaukkalaan. Aidan ensimmäinen kunnollinen hallikerta, lattiamatto hieman jänskätti! Neiti sai ihan ensimmäiseksi seurata juttuja kevythäkistä, koska vedimme ensimmäisenä junior handler -treenit. Vaikka muutaman jutun olisi voinut ohjata paremmin, saimme kehuja monipuolisista treeneistä sekä palautteen antamisesta! Hyvä fiilis jäi siis siitäkin, vaikka kyseessä ei ollutkaan se tutuista tutuin laji. Aida muuten odotti hienosti häkissä, ei haukkunut vaikka osa koirista siellä enemmän tai vähemmän mölisi.. Hieno kakara.

Shelttiäinenkin pääsi häkistä pois kun vuorossa oli rallytokotreenit - ja pakko todeta, että pieni rallykärpänen taisi tähän naiseen iskeä.. Pitää alkaa kai tulostella kylttejä. Harjoiteltiin 90 sekä 270 asteen käännöksiä niin oikealle että vasemmalle, spiraalia ja vauhdinmuutoksia. Aika hauska laji! Treenien jälkeen jäimme vielä hetkeksi koulutushallille, otettiin leikkimielinen istumaahan-kilpailu, jossa kuljimme neliötä ja hitain istuja/maahanmenijä tipahti aina pois. Oltiin Aidan kanssa kolmansia, jee.

Palasimme vielä hotellille syömään sekä purkamaan koulutusta. Kokonaisuudessaan oikein mukava viikonloppu!

8 kommenttia:

  1. Mä oon kans ens viikolla menossa ekaa kertaa testaamaan rally tokoa. Oon niitä kylttejä katsonut ja voin arvella, että rally toko kärpänen puree minuunkin. Sen verran hauskalta tuo vaikuttaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin vaikutti! Ja ihan hyvää pohjaa tokolle.. Ja kisakokemusta ennen kun menee sinne vakavampien ihmisten sekaan. :D

      Poista
  2. Onnea ohjaajan pestistä! Kerrohan sit kesällä itse leireistäkin. Olin teininä sellanen mutruturpa, et millekään homeiselle leirille mua ei olisi saanut kirveelläkään, mut nykyisin kutkuttaa toi leirinohjaaminen jotenkin. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mutruturpa. :D Suosittelen ehdottomasti hakemaan! Noi haut taitaa tulla aina joskus maaliskuun tienoilla, ja meilläkin siis lähes kaikki tais nyt päästä ohjaajiksi peruutuksien takia.. Tai en mä tiedä, mut ainakin mä pääsin. :D

      Poista
  3. Kuulostaapa hauskalta :) Vähän harmittaa, kun ei itse aikanaan saanut koskaan aikaiseksi mennä noille Kennelliiton leireille, kun [ihan oman alankin puolesta] nuo ohjaajatouhut kuulostaa kivoilta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, mäkin hain tänne vähän oman alan ja harrastuneisuuden yhdistämisen takia. :p Siellähän ei oo mitään pakkoa että olisi itse ollut joskus leiriläisenä, joten kannattaa hakea! ^^

      Poista
  4. Teidät on haastettu! :)

    http://sheltt.blogspot.fi/2015/05/meidan-ensimmainen-haaste.html

    VastaaPoista
  5. Sinut on haastettu! http://cindyjafanny.blogspot.fi/2015/05/haaste.html?m=1

    VastaaPoista