Seuraaminen

ALO
Seuraamiskaavio sisältää kävelyosuudessa käännöksiä oikeaan ja vasempaan sekä täyskäännöksiä ja pysähdyksiä. Kaavioon kuuluu hidas- ja juoksuosuus ilman käännöksiä ja pysähdyksiä. Kaavio ei sisällä käännöksiä paikallaan tai askelia eri suuntiin. Koira seuraa ohjaajaa taluttimetta. Koiran tulee seurata halukkaasti ohjaajan vasemmalla sivulla, koiran lapa ohjaajan polven kohdalla ja rintamasuunta ohjaajan mukaisena. Ohjaajan tulee liikkua luonnollisesti liikkeen aikana. Ohjaaja voi valita tekeekö täyskäännökset vasemmalle vai oikealle. ”Seuraa”-käskyn saa toistaa liikkeelle lähdettäessä ja nopeutta muutettaessa. Pysähdyttäessä koiran tulee istuutua perusasentoon ilman erillistä käskyä. 

Jepjep, helppoa kuin mikä. Eipäs kun. Aidan kanssa jouduinkin sitten oikeasti pohtimaan, että mites se seuraaminen oikein opetetaan. Jesse oppi seuraamisen kuin vahingossa, jossain vaiheessa vain huomasin että kato, se osaa seurata. Tai ainakin jokseenkin näin.. Sitä oli palkattu kontaktin kanssa kävelemisestä ja siitä ei ole kovin pitkä matka seuraamiseen. Aidan kanssa aloitin imuttamalla: väärin. Sain vain namia mussuttavan koiran jolla ei ollut hajuakaan mitä se siinä samalla teki. Käden häivyttäminen oli turhaa, koska koira ei tiennyt mitä muuta liikkeeseen kuuluu. Ja kyllä, olette oikeassa: en todellakaan harjoittanut imuttamista oikein, sillä tiedän että niin voi saada erittäin mainioitakin tuloksia aikaan. Ei ollut ihan meidän juttu.

Sitten lähdin miettimään seuraamista liikkeenä. Tokossa jokainen liike alkaa ja päättyy perusasentoon. Seuraaminen on kuin jatkumo perusasennolle > sama asento jatkuu mutta istumisen sijaan liikkeessä. Ja toisinpäin: kun liike loppuu, jatketaan istumista. Koiraa ei ole missään vaiheessa vapautettu käskystä, vaan sen tulee yhä pitää kontaktia ohjaajaan. Näillä ajatuksilla lähdin vain vahvistamaan perusasentoa ja kontaktia. Kontakti pysyy, vaikka nököttäisimme siinä tunnin tai lähistöllä räjäytettäisiin kalliota (testattu!). Kun uskoin kontaktin pysyvän, otin ylikorostetun askeleen vasemmalla jalalla ja heilautin kättä eteenpäin ja samalla hihkaisin iloisesti seuraa-käskyn. Kontakti pysyi, koira oli kiinni vasemmassa jalassa ja olimme askeleen verran edempänä, koira taas perusasennossa. Harjoittelut jatkuvat yhä, mutta hassusti sitä tajuaa itsestään selviä asioita vasta nyt. Olemme päässeet jopa kahteen askeleeseen, sillä en halua kiirehtiä. Hitaasti, mutta varmasti.

Haaveilemme möllitokoista ennen kesää. Paljon on vielä tehtävää ja jokin ajatus pään sisällä takoo, että olette ihan törkeästi myöhässä. Ette osaa mitään ja koira on sen 14 kuukautta. 4 kuukautta sitten olisi saanut startata alokkaassa. Pitäisi vain osata sysätä ulkoiset itsekeksityt paineet pois päästä ja nauttia siitä yhdessä tekemisestä. Katsoa sitä koiraa ja olla tyytyväinen, kun sen silmistä paistaa tekemisen ilo.

Kuvat ovat muuten jouluviikolta Haminasta. Käytiin Aidan kanssa kinkunsulatusreissulla Lelun hiekkakuopilla ja voi sitä pienen koiran iloa, kun ympärillä oli kahden jättimäisen kuopan verran hiekkaa ja silmänkantamattomiin lääniä juosta. Metsää ja korkeusvaihteluita. Mäkitreeniä ja luoksetuloharjoituksia siinä samalla.