Kennelliiton leiriohjaajien koulutusviikonloppu

Viime viikonloppu vierähti Kennelliiton leiriohjaajien koulutuksessa, josta sainkin sitten mukaani flunssan.. Ei haittaa, koska tänään varmistui tieto että pääsen kesäkuun lopussa suurleirille ohjaajaksi. :) Toivon myös että mahdolliset muut kesätyöt antavat sen myöten, kun nk. oikeat työt on kuitenkin pistettävä etusijalle.. Oma aiempi kokemukseni Kennelliiton leireiltä on vain leiriläisenä olosta koirataito- (2006) sekä suurleirillä (2007 & 2008). Kivaa päästä sinne näkemään asioita näin ohjaajankin näkökannasta!

Postauksen kuvista saa kiittää iPhonen kameraa, laiskuuttani en jaksanut raahata järkkäriä reissuun.

Saavuimme Aidan kanssa perjantaina kello 17 Kiljavalle hotelliin. Peruutuksista johtuen olin huoneessa yksin, mikä oli loppupeleissä ihan mukava juttu koska Aida pystyi olemaan huoneessa vapaana eikä häkissä, ilman pelkoa kahnauksista toisen koiran kanssa. Söimme päivällisen lähes heti saavuttuamme ja siitä jatkoimme iltaa ryhmäytyen ja viikonlopun ohjelmaa läpi käyden. Saimme myös kansiot joihin sisältyi tärkeää infoa leiristä ja ohjaajuudesta sekä muutamia virallisia papereita. Kansion lisäksi Kennelliiton nuorten sponsori Pedigree lahjoitti laatikollisen herkkuja koirille - Aidakin löysi jo oman suosikkinsa niiden joukosta. Eikä sovi unohtaa tuota ylläolevaa hienoa termosmukia Kennelliiton nuorten logolla varustettuna - tuli muuten tarpeeseen!

Mites täältä sängyltä pääsee pois..? Aida on sen suhteen erikoinen koira että se ei ole ihan sisäistänyt sänkyihin tai sohville hyppäämistä, ja jos vahingossa sinne loikkaakin niin ei todellakaan osaa tulla alas.. Edes tuolta matalalta hotellin sängyltä. Kuitenkin - aloitettiin päivä koirankierroksella! Koirankierros on siis leireiltäkin tuttu aamulenkki, jolla varmistetaan että leiriläiset käyttävät koirat aamupisuilla ja testataan leiriläisten koiratietämystä. Koirankierros on merkitty reitti, jonka varrelle on aseteltu kymmenisen koira-aiheista kysymystä. Kierrettiin yhdessä Marissan ja Kumman kanssa, ei kylläkään ylletty palkintosijoille.. Kröh. Kaikesta huolimatta päivä kuitenkin jatkui, käytiin syvemmin läpi leiriä ja sen ohjelmaa, ohjaajuutta sekä nuorten kanssa toimimista. Melko samoja juttuja mitä opiskelujen ohella olen käynyt, mutta koiraharrastuksella maustettuna.

Lauantaina valitsimme myös lajikouluttajia! Tarkoituksena oli pitää lauantai-iltana sekä sunnuntaiaamuna toisillemme treenit, jotta nähtäisiin millaisia ohjaajia oikein olemme. Vaihtoehtona oli pk-lajit, rallytoko, agility, toko sekä junior handler. Totesin pystyväni ohjaamaan mitä tahansa muuta paitsi rallytokoa tai pk-lajeja, suosikkina olisi ollut toko - niin kuin aika monella muullakin, joten minut sijoitettiin junior handler -tiimiin. Ei ehkä päälajini, mutta jostain syystä esitän aina kavereideni koirat rotukehissä joten kai sitä jonkinnäköistä esittämistietämystä on kertynyt. Ainakin alkeistason osalta.

Lauantai-iltana oli luvassa ensimmäiset treenit, lajeina toko sekä pk. Tokossa harjoittelimme istumista, seuraamista sekä merkille lähettämistä. Ihan kivoja perusjuttuja ton puolivuotiaan kanssa, ja oli ihan mukava huomata että vaikka häiriötreenimme on jäänyt melko minimiin niin Aida toimi kuitenkin tosi kivasti! Kehuja saatiin nopeasta istumisesta, hyvä me! Merkkiä ei olla treenattu vielä ollenkaan, mutta vain siitä syystä että en ole saanut merkkejä tilattua.. Tehtävälistalla se kuitenkin on, etenkin uusien sääntöjen myötä alokasluokkaan tulevan merkinkierron myötä.
Pk-puolella kokeiltiin haun pistoja sekä esineruutuja. Aidan kanssa en ole tehnyt koskaan mitään hakuun liittyvää, joten otimme pistot peräänjuoksuna. Ensimmäisen piston kohdalla Aida lähti kyllä maalimiehen perään, mutta puolessa välissä katsahtia mua tyylillä "saanko todella mennä?" ja palasi mun luokse. Käytiin yhdessä kääntymässä maalimiehen luona ja otettiin uudestaan. Toisella kerralla sovittiin että olen ihan hiljaa koiraa lähettäessä, ja sinnehän se maalimiehen luokse pinkaisi. Hieno hakusheltti! Esineruudun suhteen olimme säälittäviä, nimimerkillä koira jota ei kiinnosta hakea edes omia leluja.. Illalla vietimme aikaa yhdessä saunalla, juoruten, vanhoja leirejä muistellen sekä muutamia leikkejä leikkien. Hieno porukka kyllä kasassa!

Sunnuntaiaamuna heräiltiin aamulenkille ja aamupalalle kahdeksalta, yhdeksältä lähdettiin possujunassa autoillen Kennelliiton koulutushallille Klaukkalaan. Aidan ensimmäinen kunnollinen hallikerta, lattiamatto hieman jänskätti! Neiti sai ihan ensimmäiseksi seurata juttuja kevythäkistä, koska vedimme ensimmäisenä junior handler -treenit. Vaikka muutaman jutun olisi voinut ohjata paremmin, saimme kehuja monipuolisista treeneistä sekä palautteen antamisesta! Hyvä fiilis jäi siis siitäkin, vaikka kyseessä ei ollutkaan se tutuista tutuin laji. Aida muuten odotti hienosti häkissä, ei haukkunut vaikka osa koirista siellä enemmän tai vähemmän mölisi.. Hieno kakara.

Shelttiäinenkin pääsi häkistä pois kun vuorossa oli rallytokotreenit - ja pakko todeta, että pieni rallykärpänen taisi tähän naiseen iskeä.. Pitää alkaa kai tulostella kylttejä. Harjoiteltiin 90 sekä 270 asteen käännöksiä niin oikealle että vasemmalle, spiraalia ja vauhdinmuutoksia. Aika hauska laji! Treenien jälkeen jäimme vielä hetkeksi koulutushallille, otettiin leikkimielinen istumaahan-kilpailu, jossa kuljimme neliötä ja hitain istuja/maahanmenijä tipahti aina pois. Oltiin Aidan kanssa kolmansia, jee.

Palasimme vielä hotellille syömään sekä purkamaan koulutusta. Kokonaisuudessaan oikein mukava viikonloppu!

Uimakoulussa

Maanantaina mikään ei huvita, onneksi Etelä-Suomen sheltit ry järjesti kuitenkin pientä piristettä. Huhtikuun kerhoillaksi oli järjestetty yhteisuinti shelttien kesken Sporttihurttaan, kiitos siitä!

Eilinen uintikerta oli Aidan kolmas. Pakko todeta, että Aida on omaksunut itselleen tyylin "apua, sheltti merihädässä, pelastakaa ennen kuin hukun". Eihän se uimista millään tavoin rakasta, mutta toisaalta sen uintityyli ei sisällä tassuilla räiskimistä ja neiti ui hyvinkin rauhallisesti. Aida ei siis tällä hetkellä osoita todellakaan mitään vapaaehtoista halua mennä altaaseen, niin kuin ilmeistäkin voi ehkä päätellä.. Yksi ongelmakohta on myös se, että  shelttiäinen ei oikein tajua, kuinka altaasta poistutaan. Raukka ei ymmärrä että veteen vievän rampin päällä voi kävellä ja se on liian matala uimiseen.. Kyllä tämä tästä, eteenpäin sanoi mummo lumessa ja niin edelleen.

Uskon jonkinnäköiseen siedätystekniikkaan. Uittajan mukaan on siis hyvinkin mahdollista, että Aida alkaa jossain vaiheessa pitämään uinnista, tai ainakin siedättyy sille eikä sitä tarvitse enää vetää veteen. Uiminen on kuitenkin niin hyvä liikuntamuoto, tehokasta koordinaation ja lihaksiston kehitystä luonnollisesti ilman nivelien kuormitusta, ehkä shetlantilainenkin sen vielä tajuaa. ;)

Ne asiat, joita ei ääneen haluaisi sanoa

Postauksen kuvat Petra Suurkari.
Sitä katselee muiden puolivuotiaita ja ahdistaa. Miksei minun koira ole yhtä taitava? Ai että tokossakin saisi kilpailla jo 4 kuukauden päästä? Haha, in my dreams. Koira ei ota edes kapulaa suuhun. Miksi muiden koirat osaa enemmän? Miksi ne tottelee nopeammin? Siksi että me ei olla treenattu tarpeeksi. Miksi? Ei ole ollut työharjoitteluilta tarpeeksi aikaa. Pitäisikö tuntea huonoa omatuntoa? Entä silloin kun rankkojen työpäivien jäljiltä kotona on yliaktiivinen koira joka kaipaisi pitkää lenkkiä ja aktivointia kolmen päivän edestä? Olenko ollut vain laiska tai huono koiranomistaja, jos en joinain päivinä jaksa kaivaa naksutinta edes kaapista tai uhrata ajatustakaan treeneille? Niin paljon kysymyksiä, turhautuneisuutta. Harrastuskaveri, lemmikki, lenkkikaveri. Ystävä, harrastusväline. Haluanko minä todella, että joku sentintarkasti määrittelee onko koira juuri oikeassa asennossa, tekeekö se tarpeeksi tarkasti ja innokkaasti? Haluan. Yleensä. Entä silloin kun en halua? Saammeko tehdä asioita vähän-sinne-päin vai pilaammeko kaiken aiemmin treenatun?

Olen ainoa joka ajattelee näin, soimaa ääni päässäni. Itseään - missä asiassa tahansa - katsoo aina kriittisemmin kuin muita. Ketä minä oikeastaan edes yritän tehdä onnelliseksi? Itseäni, Aidaa vai muita ihmisiä. Siinä vasta kysymys. Luen siitä kuinka toiset tekevät kympin kokonaisvaikutelman alokasluokassa alle vuoden ikäisenä ja kuinka harrastuspoolissa on ainakin kymmenen lajia. Miten ehditään treenata 7 kertaa viikossa, parhaimmillaan kaksi kertaa päivässä. Nykyään pitäisi tuoda itsestään esille jonkinnäköinen superminä - etenkin sosiaalisessa mediassa. Kirjoitetaan kilpaa Facebookiin, blogiin ja kavereille miten se Musti oli taas niin hienona. Edellisen päivän treenien jälkeisestä itkukohtauksesta ei tarvitse hiiskua sanaakaan.

Virtuaalinen minä - kuka edes olet? Voiko joku käsi sydämellä ja puhtaalla omatunnolla väittää, että ei ole ikinä kaunistellut sanomisiaan netissä? Haluamme tehdä itsemme tärkeäksi, ja missäpä muualla se olisi helpompaa kuin täällä internetin ihmeellisessä maailmassa.

Tiedän että asiat eivät ole niin radikaalisti kuin yllä kuvailin. Ja onhan minulla hieno koira. Koira, jonka voi ottaa mukaan minne vain. Se menee niin metroon, bussiin kuin ratikkaan. Ja autoon. Sen voi ottaa tallille ja se osaa varoa hevosia. Se tulee kaikkien kanssa toimeen ja rakastaa kaikkia. Koira, joka tulee kutsusta luokse vaikka ympärillä ois jännempää. Ja joka kuuntelee, kun sanoo ei. Se ei räksytä turhaan. Se ei pelkää uusia asioita vaan suhtautuu niihin mielenkiinnolla.

Se tulee iloisesti peppu heiluen kotiin tullessa vastaan, kantaa lelun jalkojen juureen ja hyörii ympärillä. Treenitavarakaapin avaaminen synnyttää saman reaktion. Aamuisin parasta on se, kun nousen ylös ja vien lenkille. Aida on takuuvarma hyvän mielen tuoja, jos ei ota paineita siitä, mitä meidän pitäisi olla tai osata. Ja eikö loppujen lopuksi ole tärkeintä se, että molemmilla on hauskaa ja kiva fiilis - oli kyse sitten treenien jälkeisestä olotilasta tai ihan vain jokapäiväisestä arjesta.

"Valiokoira", lässytti avomieheni Aidalle. Tuhahdin sen tuskin koskaan olevan mikään valio. Vastaus oli lohduttava: "Ehkä sen viisaus kukkii myöhemmin."
Minun rakas pieni hymyilevä soopelinturjake. <3

Piis and lööv, älkää verratko itseänne muihin.

Soopelit ja merle

Lisää shelttien täyteisiä postauksia! Ja ihan ensinnä haluan kiittää huikeasti koirablogit.nettiä viikon nostosta, mä ehdinkin jo hämmästellä mistä näitä lukijoita tulee. Tervetuloa ja kuolaiset pusut Aidalta kaikille uusille seuraajille, ja ihan tosi kiva juttu tää nosto - tietää tekevänsä jotain oikein. :)

Eilen nappasin Aidan mukaan ja metron sekä bussin kautta päädyimme Viikkiin. Seuraamme saimme Taikan ja Medyan. Tämän postauksen hienoista kuvista siis kaikki kunnia Petralle, näiden kahden shelttiäisen omistajalle.

Otettiin ihan minimaaliset tokotreenit aluksi, mua lähinnä kiinnosti tietää miten toi koira toimii häiriössä ja se oli ihan positiivinen yllätys. Aida oli tosin todella kierroksilla johtuen varmaan mm. siitä, että ei olla muutamaan päivään tehty mitään kunnolla. Harmitti, että unohdin lelun kotiin, olisin halunnut harjoitella myös leikkimistä, kun ympärillä on muutakin kuin ne tutut olosuhteet. Pitäisi niin paljon enemmän treenata häiriössä, mutta mä haluaisin jonnekin ryhmään jotta saataisiin vähän neuvoja miten kannattaa edetä yms. Pyörittiin siis kentällä vaan kymmenisen minuuttia ja suunnattiin lähes 10 kilometrin lenkille sen jälkeen.

Medya oli Aidalle juuri nappiin osuva leikkitoveri, niillä oli melko samanlaiset leikit ja kokokin natsas. Ja ihan huikean nätti merle, saan kohta uuden pentukuumeen.. Etenkin kyseisen koiran ollessa lähtöisin juuri siltä kasvattajalta, jolta monen monta vuotta haaveilin pentua. Vielä joskus!

Oli kyllä hauskaa, kiitos seurasta Petra!

Saako köyhä hankkia koiraa?

Raha-asiat ovat tunnetusti Suomessa monesti tabu. Nostetaan siis kissa (vai koira?) pöydälle ja mietitään hetki. Monessa keskustelussa on viimeaikoina pyörinyt mm. koiran ostaminen osamaksulla sekä taloustilanne koiran omistamisen aikana. Tässä on niin monta ulottuvuutta, että tuntuu vaikealta aloittaa, mutta tehdään se silti.

1. Koiran ostaminen osamaksulla
Minä en ostaisi yhtäkään elävää eläintä osamaksulla. Koira ei kuitenkaan ole yhtä kallis kuin vuoden 2016 Mersu jota varten täytyy pantata pankille talo - rekisteröidyt rotukoirat huitelevat pääsääntöisesti alle kahden tonnin takana. En halua nyt puhua sekarotuisista tai "rekkaamattomista rotukoirista" (seropeja nekin). Jos et pysty säästämään sitä tonnia tuloistasi, kuinka voit varautua esimerkiksi neljän tonnin eläinlääkärilaskuihin? Ennen kuin joku huutaa mitään vakuutuksista - niissä tulee hyvin äkkiä katto vastaan 1200 euron koiran kanssa. Jos osamaksua perustellaan sillä, että halutaan jättää säästöön rahaa eläinlääkärikuluja varten, luulisi että samalla säästöllä saa myös sen koko kauppahinnan kasaan. Koira lemmikkinä on oletettavasti vähintään 10 vuoden sitoutuminen elävään, tuntevaan eläimeen. Kai sitä ostotapahtumaakin voi odottaa muutaman kuukauden enemmän - ja säästää samalla rahaa?

Valitettavaa mutta totta: lemmikin omistaminen ei ole kaikkien oikeus. Ja jos jotain tarpeeksi haluat, olet valmis tekemään töitä sen eteen.

2. Koiranpoika sairastaa
Kaikki me koiranomistajat tiedämme, että eläinlääkärireissu ei ole ikinä halpa reissu. Etenkin pennun ensimmäisten kuukausien aikana siellä on pakko käydä. Nelosrokote, tehosterokote sekä rabiesrokote. Hyvin äkkiä on lähes 200 euroa hujahtanut. Hyvällä tuurilla se voi olla jopa sekarotuisen kauppahinta? (Valaiskaa mua.) Sen lisäksi vuosittaiset rokotukset, hammashuollot.. Kastrointi tai sterilointi. Melko tavallisia toimenpiteitä, joihin uppoutuu vain ja ainoastaan kahisevaa, mutta mitäpä me emme omien kullannuppujemme eteen tekisi..

Olet koirapuistossa, koirasi leikkii muiden koirien kanssa. Vain sekunti ja yksi vinkaisu, eikä Musti enää varaa painoa oikealle takajalalle. Pakkaat koiran takaisin autoon ja lähdette eläinlääkäriin. Yksi tuomio: eturistiside poikki. TTA-leikkaus, kuntoutus, kontrollit.. Sinne sujahti 3000 euroa. Jesseltä on molemmat ristisiteet poikki syynä olemattomat kulmaukset, niistä kumpikin korjattu TTA-menetelmällä. En halua edes laskea paljonko koiran jalkoihin on mennyt rahaa. (Pitkää matikkaa, 3000 € x 2.) On paljon omistajia jotka päättävät lopettaa koiran, koska kyseinen leikkaus on kallis ja se harvoin palauttaa koiran täysin ennalleen. Se on täysin ok. Mutta johonkin täytyy vetää myös raja - on muitakin kalliita toimenpiteitä, joista koira palautuu täysin ennalleen. Täytyykö se silloin lopettaa, koska omistajan rahatilanne tulee vastaan, vai olisiko sitä kannattanut miettiä, ennen kuin ottaa sen ihunan hauvelin?

Ja minä tiedän, valitettavasti minä niiiin tiedän, että opiskelija/työtön/muuten vain heikkotuloinen harvoin säästää tuloistaan montaa tonnia. Onhan sinulla silti joku, jolta voit saada rahoitusta koiran äkillisiin sairastumisiin ja tapaturmiin? Tällainen henkilö (kuten vanhemmat, tai pankki) täytynee löytyä, jos ei-niin-hyvätuloisena päättää kuitenkin koiran hankkia.

3. Ruokinta
Koiran ruokinta vie kuukaudessa - saati vuodessa - tolkuttomasti rahaa. Säästät jos otat pienen koiran. Toisaalta niiden kauppahinnat ovat ilmeisesti jonkun trendin takia korkeammat. Ennen kuin edes harkitset koiraa, laske ihan huviksesi, kuinka paljon pelkkään ruokintaan uppoaa vuodessa rahaa. Ja tarkista, että kuukausitulosi riittävät siihen nappulasäkkiin.

Ei ole reilua syöttää lihansyöjälle marketin halvinta nappulaa, jonka todellinen lihaprosentti on muutaman prosentin luokkaa. Tuskin itsekään haluaisit syödä pelkkää puuroa, joka päivä, joka aterialla? Vai? Puoliksi raakaruokittavan Aidan kanssa ruokakulut ovat lähestulkoon samat kuin syöttäisi pelkkää nappulaa, mutta eron voi huomata (pointsit lihalle!). Tietysti lihoissa, niiden säilytyksessä ja pilkkomisessa on omat kommervinkkinsä, mutta Aidaa katsoessa tietää, että se on sen arvoista.

TL;DR: Koira on vain rikkaiden etuoikeus. Piste.

Taskut täynnä kahisevaa

Shelttiäiset mönkimässä

Lupailin sunnuntaina postausta meidän pääsiäisreissusta kotikonnuille, mutta kuvia on sen verran että niiden muokkaamisessa kestää pienoinen hetki.. :)

Laitoin eilen maanantaina shelttiulkoiluryhmään viestiä, jos joku lähtisi mun kanssa Vuosaareen koiria lenkittämään. Sieltä sainkin ihan muutaman tunnin varoitusajalla kivan porukan kasaan, joten suunta oli kohti Uutelaa. Aurinkolahti oli kyllä tosi nättiä aluetta ja Uutelan metsät siellä ihanaa luontoa kaupungin vieressä.. Arvatkaa vaan, minnä mä haluan nyt muuttaa! Tuntuu vähän nihkeältä lähteä nykyiseltä asuinalueelta julkisilla, että pääsee pitämään koiraa vapaana metsässä.

Meillä oli mukana Aida, kaksi aikuista shelttiä ja kaksi pentua. Toinen pennuista oli aivan uskomattoman suloinen blue merle uros, melkeenhän tässä iskee pentukuumetta.. Kunhan pääsis nyt edellisenkin kakaravaiheen yli. Koirat juoksenteli vapaana ja käveltiin pieni lenkki. Hyvin pysyi pennutkin mukana menossa! Aida on siitä eriskummallinen sheltti, että se ei voi sietää muiden haukkumista leikkiessä.. Tai sietää joo, mutta neiti menee heti häntä koipien välissä jonkun ihmisen jalkoihin luimistelemaan. Se ei oo muutenkaan kovin kovaääninen - ja toivottavasti siitä ei sitä tule!

Arvonnan tulokset!

Tittididiididi! Kiitokset Arvontakoneelle, täysin sattumanvaraisesti valittu PetExpo-lippujen voittaja on selvinnyt. *rumpujen pärinää* Onnea Peekoo! Olet juuri voittanut kaksi lippua messuille, ja saanut minulta myös sähköpostia. Vastaathan pian, että saadaan liput postiin ja kiva viikonloppu sulle! Ja kiitokset vielä kaikille muille osallistujille.

ps. tänään tai huomenna luvassa vielä postausta pääsiäisreissusta kotikonnuille!

Kakkakeissi

Mikään ei harmita niin paljon kuin astua iltahämärässä koirankakkaan - paitsi ehkä se, että se tapahtuu kahtena iltana peräkkäin!

Koiranpaskan määrä on järkyttävää.

Pimeällä ei voi edes mennä alueille joissa ei näe jalkoihinsa.

Skeidaa jokapuolella, vaikka roskiksia todella paljon!

Kukaan ei välitä enää mistään mitään.

Koirankakkajutut, varma kevään merkki. Yllä olevat lauseet sitaatteja asuinalueemme Facebook-ryhmästä. Lumi sulaa, kakka tulee esille. Kakkaa keskellä katua, kakkaa keskellä takapihaa, kakkaa etuoven edessä, kakkaa tienpientareet täynnä. Kakkakakkakakka. Sanoinko jo kakka?

Koirankakka maatuu, kyllä. Mutta ei se maadu asvaltille, ja hyvinkin hitaasti esim. hiekalla. Takapihaa seuratessamme se ei maadu nurmikollakaan kovin nopeasti. Yksi erikoinen (ja turhauttava) joskus nähty ilmiö on kerätä kakat pussiin, mutta heittää pussi maahan. Niin kuin.. Jaksat kantaa pusseja mukanasi, kerätä kakat, mutta et kuljettaa kakkoja roskikseen..? On mielestäni ihan okei jättää kakat keräämättä esim. ojista, joista tuskin kukaan kulkee. Tai tietyissä tapauksissa metsästä, mutta eipä sielläkään ole kivaa huomata että polulta poikennut rallitteleva koira on yltäpäältä siinä itsessään, tai mustikanpoimijan kädet mustikan sijaan kakassa. Toinen turhauttava ilmiö on koirapuistoista kakkojen keräämättä jättäminen. Vaikka pusseja ei olisi mukana, ainakin kaikista Helsingin puistoista on löytynyt haravaa, lapiota ja roskiksia jätöksien keräämiseen!

Keräämättömät kakat levittävät eläimistä ihmisiin tarttuvia tauteja, joiden yleisnimi on zoonoosi. Mm. rabies, salmonella ja erilaiset madot kuuluvat koirien osalta näihin. Niitä tuskin kukaan itselleen haluaa - tai edes koiralleen?

Koirankakkojen kerääjiä muistutan kuitenkin, että se ei kuulu biojätteeseen, vaikka ympärillä olisikin hauska Hauska-pussi. Jaa, miksi? Juurikin yllämainitun bakteerivaaran takia. Taudit säilyvät, vaikka biojäte hajoaisikin. Kannettaisiinko jokainen kortemme kekoon, ja kerättäisiin ainakin ne oman koiran jätökset? Ja miksei vaikka nappaisi siinä sivussa samaan pussiin epäsiistinkin koiranomistajan jälkiä.. Ehkäistään koiravihaa, kakkaisia kengänpohjia ja tarttuvia tauteja. Jee!