Koiran kanssa kerrostalossa.. vai maalla?

"Otan pennun sitten, kun asun rivitalossa."

No, asunko? En. Kun suunnittelin toisen koiran ottamista, tiesin että se tulisi olemaan hyvin erilaista kuin ensimmäisen koirani Jessen kanssa. Kun pentu silloin vuonna 2006 tuli meille, asuin isossa omakotitalossa maalla, monta hehtaaria omaa pihaa. Oli kesä - ja sisäsiisteysopetus sujui kuin itsestään. Vietettiin ulkona lähes kaikki aika kun pentu oli hereillä. Ja kuinka helppoa oli aina pennun unien, syömisen tai leikin jälkeen vain napata se kainaloon ja laskea oven viereen nurmikolle. Energian purkaminen ja vapaana olemisen opettelu oli helppoa. Ei pahemmin häiriötä, paljon metsää, peltoa ja rantaa.

Aidan tullessa asuin - ja asun - kerrostalossa, vain parin kilometrin päässä Helsingin keskustasta, ja kaiken lisäksi oli joulukuu. Ensin laitan takin päälle, hihnan pennulle, kengät jalkaan, etsin hukassa olevat avaimet ja juoksen rappuset alas - alkuaikoina jopa puolen tunnun välein. Onneksemme asumme vain kolmannessa kerroksessa ja sisäpihalle päästäksemme ei tarvitse kävellä kuin yhdet rappuset alas. Kerroksia on kuitenkin kahdeksaan asti.. Aluksi Aida sai oleilla sisäpihalla vapaana, mutta sen kasvaessa ja rohkaistuessa en uskalla pitää pentua niin useasti enää vapaana sisäpihalla.

Kun astuu ovesta ulos - meidän tapauksessamme - edessä on kerrostalojen varjostama asvalttiviidakko. Lähin edes vähän metsää muistuttava kaistale on kyllä jossain hyvin kaukana. Ei mikään nautinnollisin koiran ulkoilutuspaikka - saati koiralle kovin mukavaa tallustella asvaltoituja katuja hihnassa! Yleensä hypätäänkin metroon sekä bussiin jotta Aida pääsee juoksemaan vapaana ja nauttimaan luonnosta.

Esplanadin puistossa

Toisaalta meidän jokainen lenkkeily on treenaamista häiriötekijöihin, toisiin koiriin, ihmisiin, polkupyöriin, metroihin, busseihin, autoihin, työkoneisiin - you name it. Käydään tosi monesti Kampissa pyörimässä ja treenailemassa sitä että kaikkea ei tarvitse moikata, kaikki ei ole yli-ihmeellistä, mitään ei tarvitse pelätä. Koira tottuu väkisinkin eri kulkuvälineissä matkustamiseen, koska emme omista esimerkiksi autoa. Maalla asuessamme jouduttiin tekemään erillinen reissu näitä varten.

Metrokoira

Vaikka onhan se pakko myöntää, että jos muuttaessani olisin tiennyt muutaman kuukauden päästä ilmestyvästä koiranpennusta, olisin ottanut yhdeksi asuntokriteeriksi hyvät lenkkimaastot. Ei sitä joka päivä jaksa lenkkiä varten ottaa julkista kulkuvälinettä alle.. Mutta - molemmissa asumismuodoissa siis puolensa, eikä kumpikaan ole este koiran ottamiselle.