Miksi juuri sheltti?

Miks sen toisen koiran pitää olla just sheltti? Miksei jotain toista? Jos sä haluut harrastaa mikset sä ota jotain muuta? Miten sä voit ottaa sheltin kerrostaloon kun ne haukkuu niin paljon? Mitä jos sillä on niin heikko hermorakenne ettette voi mennä minnekkään?

Niin. Otsikon lausahdus on syystä tai toisesta tullut tutuksi useammankin kerran. Kun hankimme ensimmäistä koiraani vuonna 2006, halusin näyttelykoiran, kehäpiskin jonka kanssa kiertää ympäri Suomea sertejä haalien. Ensimmäinen vaihtoehto oli havannankoira. Se taisi kaatua (oletettuun) liialliseen turkinhoitoon. Jälkikäteen ajateltuna olen todella onnellinen, että emme päätyneet tähän vaihtoehtoon. Ei ehkä ykkösvaihtoehto harrastuskoiraksi, ei tunnu yhtään mun koiralta eikä rotu miellytä edes silmää. Haaveilin myös hetken kiinanharjakoirasta, mutta onneksi se kaatui nopeasti siihen pukemiseen + rasvaamiseen ja muuhun oheistoimintaan..
No, entäpä suomenlapinkoira? Lähistölle oli juuri silloin syntynyt pentujakin. Se karvan määrä.. Saati irtokarvan määrä.. Ja haukkuherkkyys. Paahtuuko se sisätiloissa? Lämmitimme talon silloin talvisin takkojen avulla, joten sisällä oli ajoittain hyvinkin kuuma. Ei kuulosta siis kuitenkaan ihan nappivalinnalta. Pidän kyllä silti nykyäänkin (ohutturkkisemmista) suomenlapinkoirista enkä periaatteessa näkisi mahdottomuutena omistaa sellaista. Pienien harha-askelien jälkeen hypättiin vihdoin FCI 1-ryhmään. Australiankelpie? Bordercollie? Tervueren? Liian aktiivisia.

Shetlanninlammaskoira. Näppärän kokoinen pieni paimenkoira, kulkisi siis helposti mukana menossa. Ei niin aktiivinen kuin edellä mainitut, mutta taipuu myös harrastuksiin paremmin kuin hyvin. Seurallinen, fiksu, miellyttämisenhaluinen. Helppo kouluttaa - tietysti yksilöstä riippuen. Turkki? Harjaus kerta viikkoon riittää (edelleen, yksilöstä riippuen). Haukkuherkkyyttä pidän edelleen miinuksena, mutta onneksi se on myös koulutuskysymys. Monipuolinen koira, josta on niin lemmikiksi, näyttelyihin, agilityyn, tokoon, koiratanssiin.. Vain mielikuvitus on rajana. Kaikeksi onneksi vielä suhteellisen terve rotu.

Kun hankin toista koiraa, Jessen jäädessä vanhemmilleni asumaan, ei ollut epäilystäkään etteikö seuraavakin olisi sheltti. Ennen Aidaa haaveilin vuosia (bi)merleuroksesta. Jossain vaiheessa syksyllä mielessä pilkahteli myös ajatus sijoituskoirasta, mutta narttu? Minulle? Heh. Ei tuntunut ihan ykkösvaihtoehdolta, mutta idea oli jostain syystä mielessäni tasaisin väliajoin ja se alkoi tuntua jo itseasiassa paremmalta kuin uros. Kiinnostus kasvatustyöhönkin on hieman herännyt, ja sijoituskoira on oma tapani olla edes jollain tavalla mukana jalostuksessa. Nykyinen elämäntilanne ei kuitenkaan oman jalostusnartun ottamista salli.. Aidan kasvattaja/omistaja huhuili tytölle sijoituskotia Facebookin sheltti-ryhmässä, ja joku siinä kolahti. Lähetin yksityisviestin, käytiin katsomassa pentuja 2 kertaa ja tässä sitä nyt ollaan. Saan pitää säännöllisesti yhteyttä mukavaan kasvattajaan, mulla on hänen tukensa ja meillä kasvamassa toivottavasti lupaava shelttityttö. Mä ainakin voin allekirjoittaa sen, että kerran sheltti, aina sheltti. ;)