keskiviikko 30. joulukuuta 2015

Seuraaminen

ALO
Seuraamiskaavio sisältää kävelyosuudessa käännöksiä oikeaan ja vasempaan sekä täyskäännöksiä ja pysähdyksiä. Kaavioon kuuluu hidas- ja juoksuosuus ilman käännöksiä ja pysähdyksiä. Kaavio ei sisällä käännöksiä paikallaan tai askelia eri suuntiin. Koira seuraa ohjaajaa taluttimetta. Koiran tulee seurata halukkaasti ohjaajan vasemmalla sivulla, koiran lapa ohjaajan polven kohdalla ja rintamasuunta ohjaajan mukaisena. Ohjaajan tulee liikkua luonnollisesti liikkeen aikana. Ohjaaja voi valita tekeekö täyskäännökset vasemmalle vai oikealle. ”Seuraa”-käskyn saa toistaa liikkeelle lähdettäessä ja nopeutta muutettaessa. Pysähdyttäessä koiran tulee istuutua perusasentoon ilman erillistä käskyä. 

Jepjep, helppoa kuin mikä. Eipäs kun. Aidan kanssa jouduinkin sitten oikeasti pohtimaan, että mites se seuraaminen oikein opetetaan. Jesse oppi seuraamisen kuin vahingossa, jossain vaiheessa vain huomasin että kato, se osaa seurata. Tai ainakin jokseenkin näin.. Sitä oli palkattu kontaktin kanssa kävelemisestä ja siitä ei ole kovin pitkä matka seuraamiseen. Aidan kanssa aloitin imuttamalla: väärin. Sain vain namia mussuttavan koiran jolla ei ollut hajuakaan mitä se siinä samalla teki. Käden häivyttäminen oli turhaa, koska koira ei tiennyt mitä muuta liikkeeseen kuuluu. Ja kyllä, olette oikeassa: en todellakaan harjoittanut imuttamista oikein, sillä tiedän että niin voi saada erittäin mainioitakin tuloksia aikaan. Ei ollut ihan meidän juttu.


Sitten lähdin miettimään seuraamista liikkeenä. Tokossa jokainen liike alkaa ja päättyy perusasentoon. Seuraaminen on kuin jatkumo perusasennolle > sama asento jatkuu mutta istumisen sijaan liikkeessä. Ja toisinpäin: kun liike loppuu, jatketaan istumista. Koiraa ei ole missään vaiheessa vapautettu käskystä, vaan sen tulee yhä pitää kontaktia ohjaajaan. Näillä ajatuksilla lähdin vain vahvistamaan perusasentoa ja kontaktia. Kontakti pysyy, vaikka nököttäisimme siinä tunnin tai lähistöllä räjäytettäisiin kalliota (testattu!). Kun uskoin kontaktin pysyvän, otin ylikorostetun askeleen vasemmalla jalalla ja heilautin kättä eteenpäin ja samalla hihkaisin iloisesti seuraa-käskyn. Kontakti pysyi, koira oli kiinni vasemmassa jalassa ja olimme askeleen verran edempänä, koira taas perusasennossa. Harjoittelut jatkuvat yhä, mutta hassusti sitä tajuaa itsestään selviä asioita vasta nyt. Olemme päässeet jopa kahteen askeleeseen, sillä en halua kiirehtiä. Hitaasti, mutta varmasti.

Haaveilemme möllitokoista ennen kesää. Paljon on vielä tehtävää ja jokin ajatus pään sisällä takoo, että olette ihan törkeästi myöhässä. Ette osaa mitään ja koira on sen 14 kuukautta. 4 kuukautta sitten olisi saanut startata alokkaassa. Pitäisi vain osata sysätä ulkoiset itsekeksityt paineet pois päästä ja nauttia siitä yhdessä tekemisestä. Katsoa sitä koiraa ja olla tyytyväinen, kun sen silmistä paistaa tekemisen ilo.



Kuvat ovat muuten jouluviikolta Haminasta. Käytiin Aidan kanssa kinkunsulatusreissulla Lelun hiekkakuopilla ja voi sitä pienen koiran iloa, kun ympärillä oli kahden jättimäisen kuopan verran hiekkaa ja silmänkantamattomiin lääniä juosta. Metsää ja korkeusvaihteluita. Mäkitreeniä ja luoksetuloharjoituksia siinä samalla.

sunnuntai 20. joulukuuta 2015

ShowAida

Eilen illalla mietin että mitäköhän koirajuttuja sitä tälle viikonlopulle vielä keksisi. Muistelin, että ShowHau Centerissä taidetaan järjestää joka viikonloppu mätsäreitä joten etsin tapahtuman käsiini Facebookista ja klikkasin osallistumispainiketta. Pohjustuksena tälle mätsäröinnille vielä se, että menin ilmoittamaan Aidan Turun näyttelyyn tammikuussa.. Ollaan treenattu kehäkettuilua aivan liian vähän, joten otettiin mätsärit aikalailla huumorin ja harjoituksen kannalta.

Aamulla kiskoin mutisevan avomiehen sängystä yhdeksän aikaan (Aida oli tietysti tässä vaiheessa jo into pinkeänä menossa) ja lähdimme hieman ennen kymmentä kohti metroasemaa. Pysäkki eteenpäin ja hyppäsimme Vantaan bussiin. Tuijotin Google Mapsia silmä kovana, jotta en vahingossakaan ajaisi Valimotietä lähimpänä olevasta pysäkistä ohi.. Valimotietä?! Niin. Jäimme oikealla pysäkillä pois, kävelimme navigaattorin osoittamaan suuntaan ja ihmettelimme, kun kyseistä hallia ei näy mailla halmeilla. Tarkistin vielä Googlesta, että olihan ShowHau Centerin osoite Valimotie 2. "Oho", totesin tarkistuksen jälkeen sen olevan Valimokuja 2. Onni onnettomuudessa, oikeaan osoitteeseen oli vain hieman päälle kilometri matkaa joten eikun tassua toisen eteen. Löysimme kuin löysimmekin paikalle ajoissa pienten sattumuksien jälkeen.

Halli oli oikein viihtyisä! Ilmoitin Aidan pieniin koiriin ja jäimme kehän laidalle odottelemaan sen alkua. Jostain syystä Aida oli aivan hämillään ja kauhuissaan kyseisessä paikassa, korvat luimussa ja häntä koipien välissä se yritti jotenkin tajuta mikä on homman nimi. Juuri kun sain koiralle mukavamman ja rennomman olon, se säikähti uudelleen kuulutuksien ääntä.. En ole ikinä nähnyt sitä tuollaisena ja ihmettelen edelleen hieman sen käyttäytymistä. Kuten edellä mainitsin, näyttelytreenimme ovat olleet hieman puutteelliset joten otin vielä pikatreeninä paikallaan seisomisia. Nätisti ravaamista koitimme muutaman pätkän, mutta tiedostin jo etukäteen että ei se siinä hetkessä paremmaksi muutu. Saa muuten heittää hyviä vinkkejä näyttelyissä ravaamisen treenaamiseksi, meillä se on tällä hetkellä epämääräinen häntäpystyssäkontaktiaottaen-ravaus.


Pienten aikuisten kehä kuulutettiin alkavaksi ja meitä oli vain 7! En ole ollut koskaan niin pienissä mätsäreissä.. Toisaalta näitä ShowHaun mätsäreitä järjestetään ilmeisesti lähes joka viikonloppu sekä lauantaina että sunnuntaina, joten on ehkä turha kuvitella että jokaiselle kerralla riittäisi satoja osallistujia.. Pariksemme saimme (kai) manchesterinterrierin, jonka kehäesiintyminen oli huomattavasti paremmin hallussa kuin meillä. Yllättävän hyvin Aida kuitenkin käyttäytyi ja seisoi, yllätyin myös hieman sen nätistä pöydällä olemisesta sillä se oli neidin ensimmäinen kerta! Saimme kuitenkin sinisen nauhan, mitä hieman aavistelinkin. Pienen osallistujamäärän vuoksi pääsimme jo melko pian sinisten kehään, jossa kyseisen nauhan saaneita oli neljä kappaletta. Lopputuloksena saimme sijan SIN2 (! ei hassumpaa ensimmäiseksi mätsärikerraksi) ja palkinnoksi 20 euron lahjakortin Hurtan tuotteisiin ShowHau Centeriltä. En kuitenkaan ollut ottanut mukaan ylimääräistä rahaa, joten jätin vielä toistaiseksi lahjakortin käyttämättä. Mutta ei hassumpi palkinto!




Kauniit shetlanninlammaskoiran liikkeet.. Eiku? Kaikenkaikkieen mätsäreistä jäi oikein hyvä fiilis - ja toivoa sopii, että meidän kehäesiintyminen paranee edes jonkin verran Turun näyttelyyn mennessä..

lauantai 21. marraskuuta 2015

Käännän kaikki ongelmat voitoksi..

.. käännän ne voitoksi, en tiedä miten, mutta käännän ne voitoksi.



Kiitos Herra Ylppö näistä sanoista! Näin me tehdään. Valonnäyttäjä-blogissa oli pohdittu omaa treenaamista ja harrastamista SWOT-analyysin avulla. Olen itsekin tehnyt näitä muunmuassa opiskelujen parissa, mutta en ole edes tajunnut että tätä strategian laatimiseen tarkoitettua nelikenttämenetelmää voisi soveltaa koiramaailmaan.

SWOT-analyysi POSITIIVISET NEGATIIVISET
SISÄINEN Vahvuudet:
  • Tekemisen meininki
  • Koiran helppo motivointi
  • Potentiaalinen harrastuskoira
  • Luonteet natsaa yhteen
  • Ohjaajalla jotain tietotaitopohjaa
  • Koiran miellyttämisenhalu
Heikkoudet:
  • Innokkuuden kanavointi / vireenhallinta / koira kiihtyy
  • Ajanpuute
  • Ohjaajan järkyttävä kisajännitys
  • Häiriötreenin puute - ei treeniporukkaa
ULKOINEN Mahdollisuudet:

  • Yhteisen lempparilajin löytäminen
  • Naksuttimen käyttö
  • Pääkaupunkiseudulla paljon erilaisia harrastusmahdollisuuksia 
  • Saumaton yhteistyö ja suhteen paraneminen
  • Blogin kautta lukijoilta palautetta treenistä
  • Tokon alempien luokkien koularit
Uhat:
  • Koira seuraa kättä
  • Koiran terveys - ei vielä kuvattu tai muuten tutkittu
  • Ohjattuihin treeniryhmiin vaikeahko päästä
  • Elämäntilanteen (äkillinen) muutos

Vahvuuksiin pohdin meitä yhdessä, erikseen ja yhteistyön kautta. Aida on luonteeltaan juuri sopivan pehmeä minulle, en usko että kovempi koira sopisi käsiini kovinkaan hyvin. Aida ei kuitenkaan ole verrattavissa esimerkiksi Jesseen, eläkeläiskoiraani, joka on aivan täydellinen lapanen, paineistuu herkästi ja muuttuu helposti lähes täysin toimintakyvyttömäksi. Aida on todella ahne ja helposti motivoitavissa ruoan avulla, mutta toimii tyydyttävästi myös sosiaalisella palkalla.

Mielestäni on tärkeää että harrastamista pohtiessa tiedostaa sen, millainen on itse luonteeltaan ja millainen koira juuri niihin omiin käsiin sopii. On oikeasti aika vaikeaa, kun helposti hermostuva omistaja saa käsiinsä samanlaisen koiran. Tietysti tällaisia ei-niin-yhteensopivia luonteita on mahdollista paikata, kun on vain itse valmis muuttumaan ja muokkaamaan omaa käytöstä sekä ymmärtämään myös koiraa. Aida on luonteeltaan juuri sellainen perus paimenkoira, joihin olen itse mieltynyt. Miellyttämisenhaluinen ja aina valmis tekemään.

Heikkouksiin jouduin kirjaamaan tuon innokkuuden. Tässä olisi ohjaajalle paikka opiskella ja paneutua siihen, miten innokkuuden ja impulsiivisuuden saisi kanavoitua paremmin tekemiseen - ja miten rauhoittaa koira tiettyjä liikkeitä varten. Kyllä, haluan että koira seuraa innokkaasti ja sen naamasta paistaa iloisuus. Ei, en halua jättää kohta avaruuteen asti pomppaavaa, jännittynyttä viulunkieltä paikkamakuuseen.. Ruokapalkka aiheuttaa välillä aivan liikaa ylimääräistä sähläämistä ja sekoilua, ja tässä tulisikin miettiä kuinka panostaa enemmän kehuilla palkkaamiseen.

Mä olen aivan järkyttävä kisajännittäjä ja Jessen kanssa kisaaminen tyssäsi pääasiassa siihen. Koira luki minua aivan kuin avointa kirjaa > paineistuminen > toimintakyvyttömyys. En halua törmätä samaan Aidan kanssa ja ajatuksena on muunmuassa mahdollisimman pian päästä esimerkiksi hyvällä mielellä möllitokoihin tai muihin leikkimielisiin kisoihin, jotta omaan päähän iskostuisi se ajatus että ei tämä ole aina niin vakavaa.

Ajanpuute on ainakin tällä hetkellä yksi suurimmista ongelmista, tällä hetkellä olen nimittäin koulun työharjoittelussa ja teen samaan aikaan osa-aikatöitä. Siinä ei jää enää montaa tuntia koiralle. Onneksi asia on muuttumassa! Ajanpuutteen lisäksi on aika surkeaa, että meillä ei ole tällä hetkellä mitään treeniporukkaa. Treenaamaan meidän kanssa, anyone? Musta tuntuu etten enää ees osaa kunnolla treenata kimpassa kenenkään kanssa.

Mahdollisuuksiin mietin sekä ympäristön meille tarjoamia mahdollisuuksia että sitä, mitä voisimme saavuttaa. En ole ihan varma onko toko juuri se meidän juttu, haluan kyllä silti päästä treenaamaan ja kisaamaan kyseisessä lajissa. Ei olla vielä päästy edes testaamaan kaikkea mitä koiramaailma tällä hetkellä tarjoaa ja mikä sopisi juuri meille koirakkona kaikista parhaiten. Yhteistyötä voi aina parantaa ja mikäs muukaan sitä paremmin parantaisi kuin yhdessä tekeminen ja toisista oppiminen!

Naksuttimen käyttöä ja sheippaamista meidän pitäisi harrastaa paljon enemmän. Aida on melko kivasti asioita tarjoava koira, kunhan en liialla namilla ohjaamisella tukahduttaisi tätä taitoa.

Uhkiin kirjasin juuri tuon koira seuraa kättä -ongelman. Mulla oli pieni kausi jolloin ei naksutinta pahemmin laatikosta kaivettu ja ohjattiin lähinnä namin avulla koira tekemään asioita, mm. olen opettanut seuraamista imuttamalla. No, nyt kun naksutin on taas ollut käytössä niin olen huomannut pientä kankeutta asioiden tarjoamisessa. Onneksi kyseessä on kuitenkin asia johon voi omalla koulutustyylillä vaikuttaa.

Aidaa ei ole tosiaan vielä kuvattu, ja toivon että sieltä tulee vähintäänkin mun harrastuskäyttöön sopiva terve koira. Ikinähän näistä ei kuitenkaan voi tietää.. Oma elämäntilanne on myös luonnollisesti harrastuksiin vaikuttava tekijä - esimerkiksi tällä hetkellä nämä mun kaksi työtä syö meidän harrastamisesta jonkin verran.

No mutta! Mun mielestä oli tosi kiva tehdä tätä ja olisin voinut kirjoittaa aiheesta vaikka kuinka paljon. Kokeilkaa ihmeessä, auttaa pohtimaan kivasti nykyistä ja tulevaa.

Miten musta tuntuu, että tän pienimuotoisen blogihiljaisuuden jälkeen on uskomattoman vaikeaa tuottaa selkokielistä tekstiä? :D

perjantai 20. marraskuuta 2015

Esittelyssä FitPAWS - uusi postaussarja!

Haluan jo etukäteen sanoa, että tämä ei ole maksettu mainos! Ajattelin kuitenkin, että tällainen postaussarja voisi piristää blogia ja tuoda ehkä uutta, mielenkiintoista informaatiota teille. En nimittäin itse löytänyt näistä tuotteista yhdenyhtäkään blogiartikkelia tai muuta suomenkielistä lähdettä, joten miksen tarjoaisi sitä itse.

Lemmikkimessuilla, Sonarcin ständillä oli esittelyssä FitPAWS-tuotesarja. Sarjan on tuonut markkinoille yksi Amerikan merkittävin voimistelutarvikkeiden tuottaja, Ball Dynamics International. Jo yli 20 vuotta heillä on ollut markkinoilla ihmisille tarkoitettu tuotesarja FitBALL, johon sisältyy esimerkiksi jumppapalloja ja muita treenaustarvikkeita. Vuonna 2010 yhtiössä kuitenkin huomattiin ihmisten käyttävän FitBALL-tuotteita koirien treenauksessa, mutta kuten varmasti jokainen blogin lukija tietää, koirat ovat tunnetusti hyvin erilaisia rakenteeltaan kuin ihmiset. Ihmisille tarkoitetut tuotteet eivät ole käyttötavoiltaan saati materiaaleiltaan erityisen turvallisia nelijalkaisten otuksiemme käyttöön. Tästä kuitenkin aukesi aivan uudenlainen ajatus - mitäpä jos koirat saisivat aivan oman tuoteperheen: FitPAWS.





Kyllä. Kuulostaa dobolta. Yhtäläisyyksiä löytyy luonnollisesti. FitPAWSin tuotteet ovat kuitenkin tarkoitettu ainoastaan koirien lihaksiston ja tasapainon harjoittamiseen eikä siinä yhdisty samalla tavalla koiran sekä omistajan yhteiset lihaskuntoharjoitteet. Kiinnostuin hurjasti tästä tuoteperheestä, sillä tällä hetkellä FitPAWSilla taitaa olla 7 toisiaan tukevaa tuotetta, esimerkiksi donitsin ja maapähkinän muotoisia palloja ja tasapainotyynyjä. Lähes kaikkia tuotteita voi yhdistellä joko helpottaakseen tai vaikeuttaakseen koiralle tehtäviä harjoitteita. YouTubesta löytyy paljon erilaisia esimerkkejä harjoituksista, joita palloilla ja tyynyillä voi toteuttaa. Itse en kuitenkaan henkilökohtaisesti suosittele esimerkiksi tasapainotyynyjen pinoamista tai muita pyramidimuodostelmia, sillä pienikin virheliike voi vaarantaa koiran turvallisuuden ja terveyden. Omin päin harjoitellessa täytyy pitää maalaisjärki päässä ja olla jokseenkin perillä koiran fysiologiasta ja anatomiasta. Ei myöskään sovi unohtaa lämmittelyjä ja jäähdyttelyjä tuotteiden käytön ohessa. Ja kukaanhan ei treenaa sairasta tai kipeää koiraa? Lisää tietoa esimerkiksi turvallisuudesta löytyy netistä englanniksi.


Sitten meihin. Aida on ollut perus dobopalloistakin melko kauhuissaan, joten ajattelin aloittaa helpolla - pelkällä tasapainotyynyllä! Sekin aiheutti osakseen mulkoilua ja "en varmasti laita tassuja tuohon"-ajatuksen koiran pään yläpuolelle. Sitkeä istuminen lattialla naksutin kädessä tuotti kuitenkin tulosta ja sain iskostettua Aidan päähän ajatuksen, että on ihan ookoo laittaa etutassut sen kummallisen, sinisen, muovisen tyynyn päälle. Aluksi riitti pelkkä katsahdus kohti tyynyä, sen jälkeen naksauttelin jalkojen liikuttelusta kohti tasapainotyynyä ja lopuksi jalka eksyi koskettamaan tyynyn reunaa. Lopettelin treenikerran siihen kun Aida tajusi että on kannattavaa laittaa molemmat tassut tasapainotyynylle. Ei kannata ahnehtia!

Meidän FitPAWS-polku jatkuu aivan varmasti! Ajattelinkin kirjoittaa kokemuksistamme ja harjotteistamme tänne blogin puolelle, seuraava postaus koskeekin paremmin mitä kaikkia harjoitteita voi tasapainotyynyllä tehdä.
Miltä tuotesarja mielestäsi kuulostaa? Onko liikaa yhtäläisyyksiä doboon, tekeekö mieli kokeilla vai haluatko totaalikieltäytyä koko jutusta? Mä haluaisin kuulla teidän ajatuksia, itse sain messuilla nimittäin ihan törkeän kipinän tutustua tuotteisiin paremmin!

lauantai 7. marraskuuta 2015

Lemmikkimessut 2015

Ensimmäinen messupäivä ohi! Tai no jos tarkkoja ollaan, niin oikeastaan toinen. Perjantaina olin työharjoittelun kautta Metsämessuilla 4H:n pisteellä töissä. Tänään kuitenkin ihan turistina blogipassin kanssa heti kymmeneltä kiertelemässä ja vinguttamassa Visaa.. Ei mua sais päästää tonne messuille tällasena materialistina..

Tänä viikonloppuna Messukeskuksesta löytyy vähän jokaiselle jotakin, kun koko messutapahtuma kulkee nimellä "Meidän Viikonloppu" jonka alla sitten viisi eri tapahtumaa. Lemmikkimessut löytyvät kuitenkin Messukeskuksen yläkerrasta hallista 5 ja sinne siis itsekin suuntasin.






Mun makuun messut oli paremmat kuin keväällä järjestetty PetExpo. Enemmän näytteilleasettajia ja paljon kiinnostavampia ständejä. Hyvä! Areenalla oli kiinnostavia esityksiä, joita käyn varmaan huomenna katselemassa paremmin. Rotujärjestöt ja muut yhdistykset oli selkeästi omalla alueellaan ja myyjät omallaan. Hallissa järjestettiin myös pentunäyttely. Tänään päätin kuitenkin vain kierrellä kojuilla ja shoppailla sekä tutustua tuotteisiin, voimat oli aika lopussa tämän työviikon jäljiltä.

No mitäs sieltä messuilta sitten tarttui mukaan?

Puuilosta nappasin mukaan parit lelut, suurin osa meidän pehmoleluista on niin revittyjä että pitäähän niitä välillä päivittää. Sit tommonen suhteellinen turvallinen lelu jonka sisään saa nameja, kätsy jättää Aidalle kun jää yksin kotiin! Kaupan päällisiks saatiin hihnaheijastin.

No näistä on kyllä pakko sanoa, että Berran kojulla tiedettiin mitä on asiakaspalvelu. Pohdin siinä M- sekä L-kokoisten heijastinliivien (5 €) väliltä. Myyjä tuli ja sanoi, että pistetään molemmat pakettiin 7 eurolla jos en osaa päättää. Huippua, ja niinhän siinä kävi että L-kokoisessa mahtuu lavat liikkumaan paremmin. 

Best Friendin herkut oli ilmaisnäytteitä! ShowLinkin ständiltä nappasin mukaani ihanan vaaleanpunaisen kansion rekkareille ja rokotuskirjoille sun muille tärkeille papereille. Tykkään pitää tärkeät paperit järjestyksessä niin ei sitten ne tulevilla näyttely- ja kisamatkoilla ruttaannnu. Kaupan päällisiksi numerolapun pidike, Koiramessut 2014. :D 







Ja sitten! Berran treenitasku. Mulla on kyllä treeniliivi, mut jotenkin sitä ei tule koskaan heitettyä päälle ja se tuntuu välillä vähän ahdistavalta paksumpien takkien kanssa. Uskon että tää treenitasku ratkaisee ongelmat, helppo heittää minkä tahansa vaatteen päälle ja vyötärössä on sopivasti kiristys-/löysäysmahdollisuutta.

Plussana yks juttu, mikä saapuu hieman myöhemmin ja luvassa jos jonkinmoista postausta aiheeseen liittyen. Pysykää kuulolla siis.. ;)

maanantai 2. marraskuuta 2015

Meidän vuosi

Vuosi sitten marraskuu oli synkkä. Koko syksyn olin haaveillut koirasta - en ollut yli kymmeneen vuoteen tottunut elämään ilman karvaista kaveria. Olin pitkin vuotta etsinyt shelttiurosta, merlen väristä. Sopivia pentuja ei vaan löytynyt ja olin aina vähän myöhässä pentukyselyistä. Sitten se tuli vastaan Facebookin aikajanalla. Niin, siis soopelin värinen narttupentu joka kaiken lisäksi etsi vielä sijoituskotia. Jossain mielenhäiriössä lähdin heti kirjoittamaan yksityisviestiä kasvattajalle, joka totesi kyselyitä tulleen paljon ja on ehkä yhteydessä myöhemmin. Lannistuin. Taas myöhässä. Vaan mitäpä vielä? Jonkun ajan kuluttua sain takaisin päin viestiä, että olisimme luultavasti oikein mainio sijoituskoti tälle mussukalle erityisesti sijaintimme takia. Sovimme treffit Porvoon linja-autoasemalle parin viikon päähän, ja sieltä sitten jatkaisimme matkaa yhdessä kasvattajan kotiin pentusia katsomaan.

Ja siellä se oli. Pentueen ainut narttupentu, hieman veljiensä varjoon jäävä - vaan ei liikaa. Ihastuin samantien ja pennuntuoksusta huumaantuneina sovimme vielä yhden tapaamisen ennen varsinaista hakureissua. Seuraavalla tapaamisella hakupäiväksi sovittiin 26.12. Joulun odotus oli mieletöntä aikaa - voiko parempaa joululahjaa itselleen antaa, kuin pienen, pehmoisen shelttipennun?
Aida 5 viikkoa & Aida 7 viikkoa


Tapaninpäivän aamuna en malttanut pysyä pöksyissäni. Ihmekös tuo.. Olin viettänyt joulua vanhempieni luona yhdessä avomieheni kanssa, ja puolenpäivän aikoihin äitini starttasi auton Haminasta kohti Porvoota. Pennun hakeminen näin oli tuplasti helpompaa kuin bussilla kulkien, meillä kun ei edelleenkään sitä autoa ole. Matkan aikana tarkistin noin tuhannesti että minulla oli edelleen rahat lompakossa ja muut tarvittavat vermeet mukana. Shelttipennulle oli varattu peitto matkalle, jotta sille ei tulisi kylmä. Vielä matkallakin pohdimme, että olisiko se nyt Aida vai Nilla? Puolivälissä päätin, että Aida siitä tulee. Ja niin siitä tuli. Kasvattajan luona kirjoitimme sijoitussopimuksen, pakkasimme kasvattajalta lelun ja pentupeiton mukaan ja pakkasimme uuden, kolmihenkisen perheemme autoon. 



Seuraavat päivät vietin lattiatasossa Aidaa ihastellen ja sen kanssa leikkien. Koko asunto oli vuorattu sanomalehdillä, mutta jostain syystä pentu löysi aina sen paikan, missä ei ollut lehteä. Sisäpihalla oli paljon kaikkea jännää tutkittavaa. Kaupungin äänet sekä kiinnostivat että jännittivät - muutaman päivän kuluttua hakureissusta pentu pääsi ensimmäistä kertaa sekä metroon että bussiin ihmettelemään kaupungin vilinää. Kovasti jännitti, mutta kaupungissa Aida oli oikein reipas ja pätevä pieni koiran alku. Kotimatkalla väsytti jo niin paljon, että silmät lupsahtelivat kiinni. Viereisen penkin mummot ihastelivat pientä karvapalloa. 




Viikkojen saatoissa opettelimme, että sisälle ei saisi pissata, seiniä ei saa syödä eikä johtoihin saa mennä pyörimään. Lelut on paljon kivempia purra kuin ihmisten kädet. Hihnassa ei poukkoilla ympäriinsä vaan kävellään nätisti. Ja kun mami pyytää tänne, niin siitä saa paljon namia! Hetkinen. Hmm. Miten minusta tuntuu, että muistutan vielä edelleen näistä asioista?






En voi todeta että hetkeäkään en olisi katunut. Pitkän Järvenpäässä vietetyn koulupäivän jälkeen kotona ottaa Duracell-sheltti ja ulkona sataa kaatamalla vettä samalla kun merituuli piiskaa kasvoja. Sohvatyynyn syöty vetoketju vähän vituttaa. Ja se järsitty kulma seinässä.. Vaan voin todeta, että tämä vuosi on antanut minulle rutkasti enemmän iloa, kuin pari sitä edeltävää. Pieni karvapallo ei ehkä ole enää niin pieni, mutta Aida on uskomattoman kaunis nuori sheltti. Eikö? :)

sunnuntai 25. lokakuuta 2015

Asiat tärkeysjärjestykseen

Okei, on ehkä valehtelua väittää, että pääsee panostamaan blogiin kun on omista opiskeluista vuoden jäljessä muita ja yrittää samalla pysyä työharjoittelun perässä. Olenkin siis panostanut enemmän kouluasioihin kuin blogiin..

Syyskuussa oltiin ensimmäistä kertaa Aidan kasvattajalla Porvoossa. Pitäähän tuota sijoituskoiraa saada näytillekin välillä. Aidalla oli ihan huippuhauskaa, likka veti "setänsä" eli äitinsä veljen Colen kanssa tuhatta ja sataa. Oli kiva nähdä myös Aidan äitiä, joka tosin lähinnä yritti pitää kakaran kurissa..

 Tämän kuun puolella kävimme myös muunmuassa shelttilenkillä, tai oikeastaan -riehunnoilla.. Viikin pellot oli kuin luotu pienten shelttien kiihdyttelyalustoiksi - erityisesti muutaman kuukauden nuorempi Iona oli superkivaa juoksuseuraa. Näistä voimmekin siis päätellä, että kyllä sheltti sheltin tuntee. :) On aina huvittavaa huomata, että Aida tulee missä tahansa paljon paremmin toimeen shelttien ja sheltinkaltaisten kanssa. Ai roturasisti?





Niin - ja unohtamatta, että rakas ipana täytti eilen vuoden. Vuosi sitten mulla ei tosin ollut vielä hajuakaan, että koira tulisi taloon kyseisen vuoden jouluna. Hassua, kuinka nopeasti asiat muuttuvat. Ja kuinka paljon Aida onkaan tähän vuoteen tuonut iloa! Sen kunniaksi lupaan seuraavassa postauksessa kuvakatsausta, mitä Aidan elämään on vuodessa mahtunut. ♥

maanantai 7. syyskuuta 2015

Kesän viimeinen henkäys

Kesä näyttää sen viimeisimpiä auringonsäteitä ja blogikin pääsee takaisin tauoltaan. Mä tarvitsin vaan tauon. Ja nyt on kyllä motivaatiota kirjoittaa, bloginkin suhteen hieman uusia tuulia luvassa – niin sisällöllisesti kuin ulkoisestikin.. ;) Loppukesästä me hengailtiin paljon koirakavereiden kanssa, treenattiin ja ulkoiltiin, käytiin uusissa paikoissa ja pisteenä i:n päälle: päästiin Hakunilan seudun koiraharrastajien jäseniksi. Oon ihan innoissani tästä jutusta ja ensimmäiset treeniryhmähakemuksetkin hallikaudelle on jätetty.

Pienet mutta suuret edistysaskeleet tokon saralla valaa kyllä uskoa! Mitä isommaksi kakara kasvaa sitä kivemmalta harrastaminen alkaa tuntua, kun Aidallekin alkaa kertyä järkeä päähän.. Syksyä kohden pitäisi katsoa jonkinnäköinen näyttelyuran korkkaus. Tokon suhteen suunnitelmat on hieman auki ja selvinnee paremmin sitten, kun tiedetään, päästäänkö ryhmään vai ei.

Ps. Hain ihan tosi siistiin osa-aikatyöhön, kyllä, koiriin liittyen! Mutta siitä tarkempaa mainintaa myöhemmin, mikäli paikka minulle aukenee.. Tähän vaan hirveesti kuvasaastetta, koska te ette oo hetkeen päässeet ihailemaan meitä, tai no oikeastaan Aidaa..






Miten teidän kesä meni? :)

maanantai 20. heinäkuuta 2015

50 ihanaa tahmatassua!

Hämmennys, kun klikkailin itseni Bloggerin hallintapaneeliin. 50 lukijaa! Moni kertoo kirjoittavansa blogia vain itseään varten. Minä en samaan valheeseen lähde, joten onhan se myönnettävä että tuskin tulisi kirjoitettua jos tätä ei kukaan seuraisi. Kiitoksen sanat siis teille sekä erityismaininnat muutamalle aktiiviselle kommentoijalle. :) Tunnistatte varmaan itsenne. Tervetuloa myös kaikille uusille ja tuleville lukijoille.



Jo senkin kunniaksi voisin keksiä jotain spesiaalia postausta - teidän toiveiden mukaan. Ideat esille siis! Ja jos hyviä ideoita tulee roppakaupalla (toivottavasti), toteuttanen niistä useammankin.
Mistä juuri sinä haluaisit minun kirjottavan?

tiistai 14. heinäkuuta 2015

Tokosheltin alku

On se jännä, miten koirankin fiilis vaihtelee ja kuinka tuo kasvaa ja kehittyy. Toisena päivänä mietin, että meillä on kyllä pitkä ja kivinen tie sinne TK1:seen, ja toisena taas sitä, kuinka huippua tuota koiraa on kouluttaa. Tänään oli jälkimmäinen päivä. Koira oli ihan liekeissä (okei, ehkä vähän liiankin), tarjosi juttuja ihan huikeesti ja jaksoi tehdä hyvällä moottorilla paljon kauemmin kuin yleensä. Jäi niiiin hyvä  mieli!



Olen nyt aloittanut seuruun tehotreenaamisen sillä, että pyydän koiran sivulle, imutan pätkiä ja lopetan pysähtymiseen, jolloin koiran luonnollisesti täytyy istua. Ajattelin aluksi, että perusasennon vaatiminen loppuun voi olla liikaa, mutta hieno hurtta on tarjonnut sitä alusta asti itsenäisesti joten miksi ei. Imuttamiseen päädyin sillä, että sen avulla pääsee tekemään pidempiäkin pätkiä ja treenaamaan takapään käyttöä jo heti alusta asti. Käden häivytän myöhemmin pois niin, että nostan nyrkin hetkeksi pois ja palautan sen paikalleen. Kontaktin suhteen tuskin tulee olemaan ongelmaa, sitä Aida pitää niin hyvin jo perusasennossa. Kuvista päätellen perusasennon suhteen voisi hakea hieman ryhtiä.. Etujalat viistää vähän turhan paljon maata. On ihan huippua omistaa tällainen harrastustoveri!




Ja mitäpä vielä. Aiemmin kirjoitin, että Aida ei nosta kapulaa. Ei vaan nosta. Ei, vaikka kapulaan olisi hierottu tuhannen auringon voimalla kaikista parhaimmat juustot. Koira lähinnä juoksee karkuun, kun näkeekin moisen puisen härpäkkeen. Pidin taukoa koko jutusta ja ajoittain väläyttelin epäilevälle sheltille mahdollisuutta ottaa kapula ihan vahingossa suuhun. Hetsailin Aidaa kapula kädessä ja kun se erehtyi ottamaan kyseisen esineen hampaisiinsa, pistin bileet pystyyn. Pari päivää sitten en enää voinut vastustaa kiusausta kokeilla, mitä neiti tällä kertaa kapulasta sanoo. Ja sinnehän se suuhun sujahti! Ihan parin treenikerran jälkeen päästiin siihen pisteeseen, että Aida ei irrota kapulasta kuin vasta luvan saatuaan. Ollaan siis jo päästy lisäämään "pidä" sekä "irti"-käskyt. Loistavaa! Mä jo innostuin niin, että haaveilen alokasluokan korkkaamisesta loppuvuonna. Saa nähdä.


sunnuntai 5. heinäkuuta 2015

Mitä meidän pitäisi tehdä?

Suurleirillä iski ihan jumalaton treenikärpänen. Pari viimistä kuukautta on mennyt melko vähäisten treenien merkeissä, johtuen tosin lähinnä työharjoittelusta ja kesäkuun menoista. Nyt onkin sitten loppukesä lomaa, joten mitäs muutakaan tässä.. Tosin, niin kuin joskus eräässä postauksessa totesin, me tehdään mielummin ensin fiiliksellä ja sitten vasta tavoitteella. Aida ei muutenkaan ole luonnoltaan se kaikista helpoin harrastuskoira, vaikka miellyttämisenhalua löytyykin niin monia asioita kyseenalaistetaan ja tarkastellaan miksi täytyy tehdä. Uroksen ja nartun ero(ko)? Tässä kuitenkin juttuja, mitä pohdin meille lähitulevaisuuteen!

Seuraaminen. Aida sinänsä "seuraa", mutta se voisi olla 10 x tiiviimpää sekä varmempaa. Sekin on lähinnä vahingossa opetettu, kun oon lenkillä pyydellyt kontaktia välillä. Joten kunnolliseen tokoseuruuseen ei ole vielä panostettu. En ole ihan varma miten tätä lähtisin opettamaan, mutta luultavasti sivulletulon kautta ja yhden askeleen tekniikalla.

Nouto. Tai kapulan pito. Tällä hetkellä kapula pysyy kaapissa, koska se ei vaan mene suuhun. Tai mistä tiedän, vaikka nykyään menisikin.. Tosiaan uusia sääntöjä silmällä pitäen, tää todella pitäisi ottaa treenin alle. Luultavasti innostamalla pitää vaan huijata kapula sheltin hampaisiin ja naksutella heti kun se sinne menee. Täytynee myös opetella esineen pito jollakin muulla kuin kapulalla.



Istu-maahan-siirtymät. En ole edes keksinyt käskyä vielä näille. Enkä tiedä miten opettaisin. Enkä tiedä onko takajalat vai etujalat paikallaan luontaisempaa tuolle. Öööööö. En tiedä tästä mitään.

Paikkamakuun häiriö. Paikallaanhan Aida makaa vaikka maailman tappiin asti, mutta häiriöstä en osaa sanoa oikein mitään. Toiset koirat, ihmiset, pyörät, autot, lelut, namit, yleinen hälinä..?! Täytynee lähteä vetämään joku treenikerta tuonne rakennustyömaan lähelle ja katsoa kuinka paljon ja mistä se ottaa häiriötä.

Ruutu. On mun mielestä yks hauskimmista tokoliikkeistä ja esimerkiksi yks Jessen lempparijutuista. Helpottanee tulevaakin kun otetaan tää työn alle mahdollisimman pian. Avoimeen meillä ei oo tosin mikään kiire.



Verijälki. Tää oli hirmu hauskaa Jessen kanssa! Aidankin kanssa pitäisi ottaa hommaksi ja tilata seuraavaksi lihojen mukana verta.

Namiruutu. Lisää nenähommia, aina ei jaksa treenata ja nuuhkuttelu saa sähköjäniksen hyvin nopeasti off-tilaan. En ymmärrä miksei olla tehty. Toiminee myös hyvänä harjoituksena varsinaisen jäljestyksen opettamiselle, jos ikinä siihen suuntaan jaksetaan lähteä.

Temput. Aida osaa harmittavan vähän temppuja. Aina ei tosiaan jaksa hinkata niitä millintarkkoja tokoliikkeitä, ja kurreasentohan on tosi hyödyllinen, eikö? Ja onhan se tosi viihdyttävää, kun kaverit kyselee kyläillessä "mitä temppuja se osaa", jonka jälkeen voi näyttää kun koira hyppää ilmassa voltin.

Mulla ois ihan törkeen paljon intoa tehdä kaikkea, mut täytyy pitää mielessä se fiilis. Onhan tässä monta vuotta aikaa, mutta toisaalta kasvattaja väläytteli ajatusta pennuista ensi kesän juoksuille ja mun mielessä kummittelee ajatus TK1:stä.. Mutta tosiaan. Fiiliksen mukaan. Eiks je.


lauantai 4. heinäkuuta 2015

My day -videopostaus!

Koska en ole pitkään aikaan postannut mitään järkevää, tässä sitä tulee! Tai järkevästä en niinkään tiedä, mutta kuitenkin.. My day videolla! Tätä joku oli joskus kommenteissa väläytellyt, joten eilen hieman heräämisen jälkeen päätin ottaa sen projektiksi.

Lähdettiin tosiaan käymään Aidan kanssa Suomenlinnassa. Ihan supernätti keli ja sen huomasi myös ihmismäärissä, ei todellakaan oltu ainoita lautalla.. Merimatka oli lyhyt ja perillä odotti kaunis luonto, merimaisemat ja historialliset rakennukset. Ei pöllömpää ollenkaan. Me kierreltiin Aidan kanssa jonkin verran ja jäätiin sitten ottamaan aurinkoa ja pitämään taukoa, kunnes suunnattiin takaisin mantereelle.

Palasin torstaina eli toissapäivänä Kennelliiton suurleiriltä, jossa en kuitenkaan ollut leiriläisenä vaan ohjaajana. Saimme sieltä mukaamme jonkin verran sponsorin - Pedigreen - tuotteita. Aamulla sain älynväläyksen tunkea märkäruokapusseja pakastimeen, eli kotona Aidaa odotti ehkä paras mehujää ikinä. Hyvä viilennyskeino koirille, kun meillä ei olla vielä onnistuttu pääsemään noiden "vettä kulhoon, nameja sekaan ja pakastimeen"-mehujäiden makuun..

Illalla otettiin pienet näyttelytreenit, tarkoituksena oli treenailla myös sivulletuloja mutta jätin ne seuraavaksi aamuksi. Tolle raville täytyy tehdä jotain.. Ihan kamalan näköistä. Treeniä vaan. Me ei hirveesti olla ehditty näyttelytreenejä tehdä kovin vakavissaan, kun ei oo ollut tavoitteitakaan mitä varten treenata. Mätsäriura pitäis korkata, sitä varten ollaan vähän tosiaan takapihalla kehäkettuiltu. Pieni shelttiäinen oli ihan puhki tästä päivästä.
Napauttakaahan HD-laatu päälle!



Pitihän siinä samassa ottaa ipanasta seisotuskuva.. On se nätti!

torstai 25. kesäkuuta 2015

Kaksi kaunista

Kaksi maailman kauneinta..


kaksi maailman herkintä..


Kaksi maailman pienintä ja tärkeintä sydäntä.


Olemme hengissä. Elämä on kaunista ja niin ovat koiratkin.


Lauantaina matkaan kohti Kennelliiton suurleiriä jossa odottaa leiriohjaajan pesti. Lupaan kirjoittaa viikosta tänne kuvien kera! Valitettavasti Aida ei lähde mukaan, sillä minun pieni pentuni päätti aloittaa ensimmäiset juoksunsa.