Asiat tärkeysjärjestykseen

Okei, on ehkä valehtelua väittää, että pääsee panostamaan blogiin kun on omista opiskeluista vuoden jäljessä muita ja yrittää samalla pysyä työharjoittelun perässä. Olenkin siis panostanut enemmän kouluasioihin kuin blogiin..

Syyskuussa oltiin ensimmäistä kertaa Aidan kasvattajalla Porvoossa. Pitäähän tuota sijoituskoiraa saada näytillekin välillä. Aidalla oli ihan huippuhauskaa, likka veti "setänsä" eli äitinsä veljen Colen kanssa tuhatta ja sataa. Oli kiva nähdä myös Aidan äitiä, joka tosin lähinnä yritti pitää kakaran kurissa..

 Tämän kuun puolella kävimme myös muunmuassa shelttilenkillä, tai oikeastaan -riehunnoilla.. Viikin pellot oli kuin luotu pienten shelttien kiihdyttelyalustoiksi - erityisesti muutaman kuukauden nuorempi Iona oli superkivaa juoksuseuraa. Näistä voimmekin siis päätellä, että kyllä sheltti sheltin tuntee. :) On aina huvittavaa huomata, että Aida tulee missä tahansa paljon paremmin toimeen shelttien ja sheltinkaltaisten kanssa. Ai roturasisti?

Niin - ja unohtamatta, että rakas ipana täytti eilen vuoden. Vuosi sitten mulla ei tosin ollut vielä hajuakaan, että koira tulisi taloon kyseisen vuoden jouluna. Hassua, kuinka nopeasti asiat muuttuvat. Ja kuinka paljon Aida onkaan tähän vuoteen tuonut iloa! Sen kunniaksi lupaan seuraavassa postauksessa kuvakatsausta, mitä Aidan elämään on vuodessa mahtunut. ♥

Kesän viimeinen henkäys

Kesä näyttää sen viimeisimpiä auringonsäteitä ja blogikin pääsee takaisin tauoltaan. Mä tarvitsin vaan tauon. Ja nyt on kyllä motivaatiota kirjoittaa, bloginkin suhteen hieman uusia tuulia luvassa – niin sisällöllisesti kuin ulkoisestikin.. ;) Loppukesästä me hengailtiin paljon koirakavereiden kanssa, treenattiin ja ulkoiltiin, käytiin uusissa paikoissa ja pisteenä i:n päälle: päästiin Hakunilan seudun koiraharrastajien jäseniksi. Oon ihan innoissani tästä jutusta ja ensimmäiset treeniryhmähakemuksetkin hallikaudelle on jätetty.

Pienet mutta suuret edistysaskeleet tokon saralla valaa kyllä uskoa! Mitä isommaksi kakara kasvaa sitä kivemmalta harrastaminen alkaa tuntua, kun Aidallekin alkaa kertyä järkeä päähän.. Syksyä kohden pitäisi katsoa jonkinnäköinen näyttelyuran korkkaus. Tokon suhteen suunnitelmat on hieman auki ja selvinnee paremmin sitten, kun tiedetään, päästäänkö ryhmään vai ei.

Ps. Hain ihan tosi siistiin osa-aikatyöhön, kyllä, koiriin liittyen! Mutta siitä tarkempaa mainintaa myöhemmin, mikäli paikka minulle aukenee.. Tähän vaan hirveesti kuvasaastetta, koska te ette oo hetkeen päässeet ihailemaan meitä, tai no oikeastaan Aidaa..

Miten teidän kesä meni? :)

50 ihanaa tahmatassua!

Hämmennys, kun klikkailin itseni Bloggerin hallintapaneeliin. 50 lukijaa! Moni kertoo kirjoittavansa blogia vain itseään varten. Minä en samaan valheeseen lähde, joten onhan se myönnettävä että tuskin tulisi kirjoitettua jos tätä ei kukaan seuraisi. Kiitoksen sanat siis teille sekä erityismaininnat muutamalle aktiiviselle kommentoijalle. :) Tunnistatte varmaan itsenne. Tervetuloa myös kaikille uusille ja tuleville lukijoille.

Jo senkin kunniaksi voisin keksiä jotain spesiaalia postausta - teidän toiveiden mukaan. Ideat esille siis! Ja jos hyviä ideoita tulee roppakaupalla (toivottavasti), toteuttanen niistä useammankin.
Mistä juuri sinä haluaisit minun kirjottavan?

Tokosheltin alku

On se jännä, miten koirankin fiilis vaihtelee ja kuinka tuo kasvaa ja kehittyy. Toisena päivänä mietin, että meillä on kyllä pitkä ja kivinen tie sinne TK1:seen, ja toisena taas sitä, kuinka huippua tuota koiraa on kouluttaa. Tänään oli jälkimmäinen päivä. Koira oli ihan liekeissä (okei, ehkä vähän liiankin), tarjosi juttuja ihan huikeesti ja jaksoi tehdä hyvällä moottorilla paljon kauemmin kuin yleensä. Jäi niiiin hyvä  mieli!

Olen nyt aloittanut seuruun tehotreenaamisen sillä, että pyydän koiran sivulle, imutan pätkiä ja lopetan pysähtymiseen, jolloin koiran luonnollisesti täytyy istua. Ajattelin aluksi, että perusasennon vaatiminen loppuun voi olla liikaa, mutta hieno hurtta on tarjonnut sitä alusta asti itsenäisesti joten miksi ei. Imuttamiseen päädyin sillä, että sen avulla pääsee tekemään pidempiäkin pätkiä ja treenaamaan takapään käyttöä jo heti alusta asti. Käden häivytän myöhemmin pois niin, että nostan nyrkin hetkeksi pois ja palautan sen paikalleen. Kontaktin suhteen tuskin tulee olemaan ongelmaa, sitä Aida pitää niin hyvin jo perusasennossa. Kuvista päätellen perusasennon suhteen voisi hakea hieman ryhtiä.. Etujalat viistää vähän turhan paljon maata. On ihan huippua omistaa tällainen harrastustoveri!

Ja mitäpä vielä. Aiemmin kirjoitin, että Aida ei nosta kapulaa. Ei vaan nosta. Ei, vaikka kapulaan olisi hierottu tuhannen auringon voimalla kaikista parhaimmat juustot. Koira lähinnä juoksee karkuun, kun näkeekin moisen puisen härpäkkeen. Pidin taukoa koko jutusta ja ajoittain väläyttelin epäilevälle sheltille mahdollisuutta ottaa kapula ihan vahingossa suuhun. Hetsailin Aidaa kapula kädessä ja kun se erehtyi ottamaan kyseisen esineen hampaisiinsa, pistin bileet pystyyn. Pari päivää sitten en enää voinut vastustaa kiusausta kokeilla, mitä neiti tällä kertaa kapulasta sanoo. Ja sinnehän se suuhun sujahti! Ihan parin treenikerran jälkeen päästiin siihen pisteeseen, että Aida ei irrota kapulasta kuin vasta luvan saatuaan. Ollaan siis jo päästy lisäämään "pidä" sekä "irti"-käskyt. Loistavaa! Mä jo innostuin niin, että haaveilen alokasluokan korkkaamisesta loppuvuonna. Saa nähdä.