Pikkutytölle pinkkiä

Sukelsin eräänä päivänä eBayn ihmeelliseen maailmaan, ja siellä tuli nimilaattoja koiran pantoihin. Aidalta puuttuu omansa, joten en voinut vastustaa houkutusta.. Hinta ei päätä huimannut ja valinnanvaraa oli, joten näpyttelin ostoskoriin pinkin, luunmuotoisen nimilaatan - ja sain valita molemmille puolille kaiverrukset! Nimen omaan kaiverrukset, ei mitään pilipali leimoja jotka kuluu kuukaudessa pois. Niin, paljonko maksoi? Kaksipuolisen kaiverruksen ja vapaasti valitun muodon ja hinnaksi tuli postikuluineen noin 6 euroa. Ihan uskomattoman halpaa, olen nähnyt täällä kotoisessa Suomessa vastaavia huomattavasti kalliimmalla.. Kaiken lisäksi se tuli postissa suoraan kotiin noin viikossa Jenkeistä. Eli mikäli siis suunnittelette hankkivanne nimilaattoja pantoihin, suosittelen klikkaamaan itsenne tänne!

ps. ei ollut maksettu mainos!

Koiran kanssa kerrostalossa.. vai maalla?

"Otan pennun sitten, kun asun rivitalossa."

No, asunko? En. Kun suunnittelin toisen koiran ottamista, tiesin että se tulisi olemaan hyvin erilaista kuin ensimmäisen koirani Jessen kanssa. Kun pentu silloin vuonna 2006 tuli meille, asuin isossa omakotitalossa maalla, monta hehtaaria omaa pihaa. Oli kesä - ja sisäsiisteysopetus sujui kuin itsestään. Vietettiin ulkona lähes kaikki aika kun pentu oli hereillä. Ja kuinka helppoa oli aina pennun unien, syömisen tai leikin jälkeen vain napata se kainaloon ja laskea oven viereen nurmikolle. Energian purkaminen ja vapaana olemisen opettelu oli helppoa. Ei pahemmin häiriötä, paljon metsää, peltoa ja rantaa.

Aidan tullessa asuin - ja asun - kerrostalossa, vain parin kilometrin päässä Helsingin keskustasta, ja kaiken lisäksi oli joulukuu. Ensin laitan takin päälle, hihnan pennulle, kengät jalkaan, etsin hukassa olevat avaimet ja juoksen rappuset alas - alkuaikoina jopa puolen tunnun välein. Onneksemme asumme vain kolmannessa kerroksessa ja sisäpihalle päästäksemme ei tarvitse kävellä kuin yhdet rappuset alas. Kerroksia on kuitenkin kahdeksaan asti.. Aluksi Aida sai oleilla sisäpihalla vapaana, mutta sen kasvaessa ja rohkaistuessa en uskalla pitää pentua niin useasti enää vapaana sisäpihalla.

Kun astuu ovesta ulos - meidän tapauksessamme - edessä on kerrostalojen varjostama asvalttiviidakko. Lähin edes vähän metsää muistuttava kaistale on kyllä jossain hyvin kaukana. Ei mikään nautinnollisin koiran ulkoilutuspaikka - saati koiralle kovin mukavaa tallustella asvaltoituja katuja hihnassa! Yleensä hypätäänkin metroon sekä bussiin jotta Aida pääsee juoksemaan vapaana ja nauttimaan luonnosta.

Esplanadin puistossa

Toisaalta meidän jokainen lenkkeily on treenaamista häiriötekijöihin, toisiin koiriin, ihmisiin, polkupyöriin, metroihin, busseihin, autoihin, työkoneisiin - you name it. Käydään tosi monesti Kampissa pyörimässä ja treenailemassa sitä että kaikkea ei tarvitse moikata, kaikki ei ole yli-ihmeellistä, mitään ei tarvitse pelätä. Koira tottuu väkisinkin eri kulkuvälineissä matkustamiseen, koska emme omista esimerkiksi autoa. Maalla asuessamme jouduttiin tekemään erillinen reissu näitä varten.

Metrokoira

Vaikka onhan se pakko myöntää, että jos muuttaessani olisin tiennyt muutaman kuukauden päästä ilmestyvästä koiranpennusta, olisin ottanut yhdeksi asuntokriteeriksi hyvät lenkkimaastot. Ei sitä joka päivä jaksa lenkkiä varten ottaa julkista kulkuvälinettä alle.. Mutta - molemmissa asumismuodoissa siis puolensa, eikä kumpikaan ole este koiran ottamiselle.

Tonnikalanamit

Mä oon miettinyt mikä ois Aidalle ultimateherkkua. Tänään välähti! Treenailtiin naksuttimella ja avomies teki keittiössä ruokaa tonnikalasta. Samantien Aidan keskittyminen herpaantui ja nuuskutteli siihen malliin keittiön suuntaan että ai ai kun pääsis. Vauvatokon lopuksi penska sai vielä teelusikallisen tonnikalaa ja sehän oli ihan pähkinöinä.

Suuntasin samantien Siwaan ja kehittelin näinkin luovan reseptin:

Tonnikalanamit (tästä tulee noin puoli pellillistä)
- 1 purkki tonnikalahiutaleita (tai paloja, ne ovat kalliimpia) öljyssä/vedessä
- 1 kananmuna
- 3 rkl perunajauhoja
(- jos vedessä, lorauttaisin öljyä sekaan)

Kananmuna kulhoon, sekoita rakenne rikki. Päälle tonnikalat ja perunajauhot, sekoita esimerkiksi haarukalla ainekset toisiinsa. Mitä pienemmäksi tonnikalan saa, sitä paremmin se pysyy kasassa. Luulen, että esimerkiksi sauvasekoitintakin voisi käyttää.

Levitä seos pellille ja laita uuniin.

Ja sitten eikun paloiksi! Totesin että parempi antaa levyn jäähtyä jonkin aikaa - leikkaaminen oli huomattavasti helpompaa. Sitten pakastelin namit 1-2 treenikerran annospusseihin. En tiedä säilyvyydestä jääkaapissa, mutta namit suli tosi nopeasti joten ne sai tarvittaessa lähes heti käyttöön.

Reseptin virallisen testaajan arvosana: 6/5. Pakko todeta että nämä tuoksahtaa sen verran vahvasti tonnikalalle että olen havainnut nämä itsekin kaikenlaisessa treenikäytössä superhyviksi - huomion kiinnittäminen häiriön sijasta nameihin/muhun on taattu. ;)

Minne se pikkupentu katosi?

Liibalaabaa luvassa..

Voi apua! Tuli kaivettua kamera pitkästä aikaa esiin (krhm, kuka olikaan kadottanut akkulaturin..) ja totesin että vauvasta on tullut jo melko iso. Voiko sitä enää edes vauvaksi sanoa? Välillä mä omistan maailman ihanimman ja kuuliaisimman koiran, välillä taas ei-niin-ihanan varhaisteinin. Eikä Aida oo vasta kuin 4 kuukautta! Hui. Kovaa vauhtia se kieltämättä kasvaa, harmi vaan että taitaa maksimikorkeudet paukkua pian.. Toivon ihmettä ja pikaista kasvun hidastumista.

Meillä alkaa parin viikon päästä uintikurssi Sporttihurtassa jota odotan niin innolla kuin mielenkiinnolla - Aida ei oo ollut tähän mennessä kovin innoissaan mistään, mihin liittyy kastuminen.. Prinsessa kiertää kaikki vesilätäköt mitä ikinä vastaan tulee, ja jos joutuu jostain syystä suihkuun niin soittaisi varmaan SEY:lle jos pystyisi.